lauantai 26. syyskuuta 2015

30 minuuttia päivässä (tehokkaammin töitä)

Olen hieman pohdiskellut tätä Sipilän hallituksen viiden prosentin kilpailukykyloikkajuttua. Eli että töitä pitäisi tehdä 15-30 minuuttia enemmän per työpäivä, vuodessa 100 tuntia enemmän kuin nyt.

Kun jotenkin en ainakaan omasta vinkkelistäni (tietotyötä tekevä asiantuntija) näe, että työpaikalla vietetyn ajan lisääminen olisi se juttu.

Mutta ei hätää, minulla on vastaehdotus! Oman työn puitteissa on tullut jo vuosikaudet mietittyä, että miten tehoja saisi enemmän irti työhön käytetystä ajasta. Etenkin nyt, kun teen vain 6 tuntia töitä per päivä, kaikenlainen tehottomuus ja työajan tuhlaus ottaa aivoon.

Sipilän matikka toki toimii sellaisissa ammateissa, joissa työn arvo perustuu läsnäoloon. Minun työni arvo syntyy kuitenkin siitä, mihin aikani käytän, ei siitä, olenko paikalla vai en. Kärjistäen: vaikka olisin paikalla 100 tuntia viikossa, ei siitä kannata minulle maksaa, jos käytän aikani johonkin turhaan.



Mistä sitten voisi nipistää? Minäpä kerron.

Lopetetaan avokonttorit. Tai ainakin lisätään etätyöpäiviä. Tai suljetaan edes sähköposti hetkeksi. Pakersin hiljan erään vaativan tarjouksen parissa. Määräpäivä lähestyi, tarjous oli vieläkin vaiheessa. Olin varannut kalenterista työaikaa, laittanut kuulokkeet korviin ja avannut tarjousdokumentin. Ehdin juuri päästä kiinni siihen, mihin olin edellisenä päivänä lopettanut, kun Skype piippaa uutta viestiä. Vastaan nopeasti kollegan pyyntöön. Kerään ajatukseni ja yritän taas keskittyä tarjoukseen. Toinen kollega tulee nykäisemään hihasta nopean sparrauksen toivossa. Sitten saan sähköpostin, johon pitää vastata. Sen jälkeen puhelun.

Luovutan. Pakkaan kimpsut ja kampsut ja lähden kotiin tekemään töitä. Teen töitä koneella, mutta suljen sähköpostin, Skypen ja internetselaimen. Laitan puhelimen älä häiritse -tilaan. Viikon verran stressaamani tarjous syntyy viidessä tunnissa kunnon flow-tilassa.

(Ja kyllä muuten on jotain vikaa meikäläisessä työkulttuurissa, jos pitää eristäytyä mahdollisimman kauas toimistolta ja etäälle sähköisistä viestimistä, että saa työrauhan.)

Lopetetaan turhat palaverit. Työni, kuten aika monen asiantuntijan työ tänä päivänä, koostuu enimmäkseen tapaamisista eri ihmisten kanssa. On myyntipalavereita, asiakaspalavereita, projektipalavereita, sisäisiä palavereita, on kumppanipalavereita, koulutuspalavereita. Juu-u, kyllä uskon siihen, että ihmisiä pitää nähdä kasvokkain(kin), se auttaa asioiden aikaan saamisessa. Mutta ihan joka ikinen asia ei vaadi palaveria. Jokainen palaveri ei vaadi tuntia, mutta ihmisten on vaikea kutsua koolle palaveria esimerkiksi vain vartiksi. Moni palaveri hoituisi nopeammin, jos sille olisi selkeä tarkoitus, tavoite, agenda, ja osallistujat tulisivat paikalle ajoissa ja hyvin valmistautuneena.

Aina ei ole pakko tavata kasvokkain. Kuten kerroin, tapaan työssäni paljon ihmisiä. Moni heistä istuu jossain muualla kuin minä. Saatan työviikon aikana käyttää pahimmillaan lähes työpäivän verran aikaa siihen, että istun liikennevälineessä matkalla palaveriin. Hoituisiko asia puhelimella? Videoneuvottelukin onnistuu ihan sillä omalla työkoneella, jos haluaa nähdä toisen kasvot.

Älä varaa tehtävälle liikaa aikaa. "Työ täyttää sille varatun ajan", sanoi C. Northcote Parkinson jo 1955, ja se on muuten täysin totta. Lyhennettyä työaikaa tehdessäni taistelen säännöllisesti vastaan kiusausta jatkaa työpäivää parilla tunnilla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Toistaiseksi olen onnistunut, ja arvatkaa mitä? Olen saanut työni tehtyä siinä ajassa, mikä minulla on siihen käyttää. Toisaalta, jos olen saanut lisäaikaa (asiakas on esimerkiksi siirtänyt sovittua tapaamista, jolloin minulla onkin ollut muutama päivä enemmän aikaa viimeistellä esitystäni), olen aina käyttänyt sen.

Noin. Kyllä edellämainituilla sen 15-30 minuuttia päivässä säästäisi, ja käyttäisi oikeisiin töihin. Keksitkö sinä lisää?

4 kommenttia:

  1. Mä muotoilin tähän vastausta päässäni ennenkuin nukahdin yövuoron jäljiltä unille. Ja nyt kun olen taas täällä sorvin ääressä, en meinaa millään saada sitä tähän näppistölle.

    Mun töissä ollaan läsnä paljon ja uskon että tuo työn lisääminen tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Mutta mietin väkisinkin sitä, että onko se toimivin ratkaisu se, että lisätään sitä minuuttimäärää jo olemassa oleville työntekijöille? Omalla alallani näen enempi ratkaisuna sen, että hankittaisiin lisää työvoimaa tekemään niitä minuutteja. Tekemistä kyllä riittää, niin paljon että nykyiset tekijät tahtoo uupua sinne alle. Työpäivän pidentäminen ei mun alalla toimi kenellekään osapuolelle. Ei niille jotka tekee, eikä niille joille tehdään. Mutta hankalahan näistä on miettiä sellaista mallia, joka sopisi alaan kuin alaan.

    Kokonaisuutena ihmettelen vähän tuota ajatusta, että lisättäisiin sitä päivien pituutta. Kun kuitenkin jo vuosien ajan on enenevissä määrin tullut tutkimuksia, joiden mukaan lyhkäisemmät päivät ovat työtulosten kannalta tehokkaampia. Kuten säkin kirjoitit. Ja se on munkin kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on nähdäkseni se ongelma, että melko moni aidosti työtä tehostava toimi on yritysten johdon päätäntävallassa, ei hallituksen. Ja näin ollen yritysjohto voi myös olla tehostamatta työtä, eikä hallitus siihen oikein muuta voi kuin yrittää korjata tilannetta niillä keinoilla, mitä sille jää jäljelle.

      Kuten nuo yllä kirjoittamani esimerkit, ne ovat kaikki sellaisia, ettei hallitus voi kuin toivoa, että työpaikoilla oltaisiin fiksuja. Se, mitä hallitus voi tehdä, on määrätä arkipyhiä työpäiviksi ja sairaspäiviä työntekijän maksettaviksi. Vaikka se ei ehkä kenenkään mielestä olisi paras vaihtoehto.

      Mä olen miettinyt sellaistakin, että kun robotit vie tulevaisuudessa meidän kaikkien työt (no, paitsi sun ja mun töitä ei vie, ja ehkä pari muutakin jää jäljelle), niin eikö kannattaisi niitä jäljelle jääviä töitä jakaa jotenkin tasaisemmin? Että mikä ihme siinä on, että töissä kiinni olevan porukan pitää tehdä hitosti töitä, ja samaan aikaan iso porukka on ilman töitä kokonaan. Mutta eihän sekään tietenkään työn yksikkökustannuksia laske, että työtä jaetaan useammalle tekijälle.

      Mun puolesta saisivat vaikka alentaa mun palkkaani (mutta kun ammattiliitot ei suostu). Mieluummin minulta ottaisivat, kuin sairaanhoitajilta (tai joiltain muilta oikeasti tämän yhteiskunnan pyörittämisen kannalta tärkeältä tyypiltä).

      Poista
  2. Meillä (tietotyöhön painottuvassa asiantuntijaorganisaatiossa) nuo mainitsemasi keinot tunnutaan tiedostettavan aika hyvin. Mutta meillä on myös aika selkeä kahtiajako. Nuoremman polven tyypit osaavat myös jollakin tapaa noudattaa niitä. Mua huoletuttavat monet vanhemman koulukunnan työntekijät, joilla on selkeästi vaikeuksia asennoitua työntekoon ja alituiseen tietotulvaan siten, että duuni säilyisi mielekkäänä ja mieli tuottavana. En tiedä, mitä ihmeen periluterilaista tunnollisuutta ja auktoriteettiuskollisuutta, jopa -hakuisuutta, siinä on taustalla, mutta omissa työpaikoissani pahimmat burn out -tapaukset ovat olleet nimenomaan niitä henkilöitä, jotka sinnikkäästi yrittävät selättää kiireen, stressin ja kasvavat työmäärät puskemalla epätoivon vimmalla alati piteneviä työpäiviä ja -viikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä toosi moni venyttää työpäivää illan ja yön tunneille. Sitä pidetään niin normaalina, että siitä heitetään asiakkaiden kanssa läppää. Mä tunnen itseni oudoksi poikkeukseksi, kun pidän kiinni siitä, etten tee töitä enempää kuin 6 tuntia päivässä. Ja totta puhuen, kyllä mun päivät tätä nykyä on niin tupaten täynnä, että välillä ahdistaa.

      Mutta etenkin tietotyöntekijöillä se raja on pakko vetää itse. Esimerkiksi omaan työhön liittyvien mielenkiintoisten artikkelien määrä on niin suuri, että vaikka koko työpäivän voisi käyttää itseään sivistäen, eikä silti saisi valmista. Mä toki vedän niitä rajoja, mutta täysin kivuttomasti se ei suju, vaan välillä (usein) harmittaa, ettei ehdi enempään.

      Poista