maanantai 7. syyskuuta 2015

Miten rasismia vastaan taistellaan?

Tapahtui toissailtana. Selasin Facebookia. Tuttuni, kutsutaan häntä vaikka Anna Auttavaiseksi, järjesti seinällään keräystä vastaanottokeskukselle. Toinen tuttuni, olkoon hän tarinassa vaikkapa Raisa Rasisti, ryhtyi laukomaan ketjussa näkemyksiään siitä, miten tänne tulleet ovat elintasosurffareita, ronskeja nuoria miehiä merkkivaatteissaan, jotka pitäisi saman tien käännyttää takaisin mistä tulivat. Sanojaan vahvistaakseen Raisa Rasisti laittoi mukaan pari linkkiä Mitä vittua -lehteen.

Kimpaannuin. Sormet vihasta täristen näpytin Rasistille tiukkasanaisen viestin. Sitten vielä vapisevin sormin poistin hänet kavereistani ja laitoin Facebookin kiinni.

Näinhän meistä on moni viime päivinä tehnyt, ja julkisesti kehottanut muitakin tekemään. Älä salli vihapuhetta ja poista rasistit kavereistasi.

Lauseen ensimmäiseen osaan minäkin uskon. On äärimmäisen tärkeää, että jokainen meistä tekee selvän ja näkyvän rajan sille, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Rasistien on tärkeää kuulla oma toimintansa nimettynä ääneen rasistiseksi (koska suuri osahan on näitä "en ole rasisti, mutta..." -tyyppejä), ja meidän muiden on tärkeä nähdä esimerkkiä siitä, kuinka rasistille pistetään kampoihin. Vaikeneminen ei enää ole vaihtoehto, se vain välittää rasistille viestin, että hänen kanssaan ollaan samaa mieltä.

Mutta mitä poissulkeminen auttaa? Mitä auttaa se, että rajaamme entistä tiukemmin omiin poteroihinsa rasistit ja ei-rasistit? Pois silmistä, pois mielestä, juu-u, mutta onko se ratkaisu?

Ei rasistinen huutelu sillä vähene, että minä suljen siltä silmäni.

Päin vastoin, se saattaa kasvaa, jos vapaaehtoisesti jättäydyn pois tästä keskustelusta, tyydyn olemaan tuomatta esiin omia näkökulmiani, koska toisen ajatusmaailma tuntuu niin vastenmieliseltä.

Uskon, että rasismi, kuten kaikki viha, on pohjimmiltaan pelkoa. Loivenisiko se, jos pääsisimme kiinni siitä, mikä oikein pelottaa? Tuntuu vaikealta yrittää ymmärtää rasistia, mutta auttaisiko se kuitenkin enemmän kuin se, että itse omasta ääripäästäni huudan omaa totuuttani?

Minäkin pelkään, ja se pelko on vaarassa kärjistyä vihaksi. Minä en pelkää pakolaisia, en muslimeja, en edes paremman elintason perässä tänne tulevia. Kyllä tänne mahtuu, tervetuloa. Mutta sitä äänekästä osaa suomalaisista pelkään, joka haistattelee kaikenmaailman foorumeilla tulijoille vitut. Niitä maanmiehiäni pelkään, jotka uhkailevat pakolaisia auttaneita.

Pelottaa, mihin tämä rakas maani on menossa. Pelottaa niin paljon, että melkein vihaan.

Ja kuitenkin joku ääni sisälläni sanoo, että vihaan vastaaminen vihalla vain pahentaa asioita. Vastapuolen ymmärtäminen tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta, mutta maksaisiko vaivan yrittää? Entä jos seuraavan kerran kohdatessani rasistin, en suljekaan häntä pois, vaan katson silmiin ja kysyn: "Mitä sinä pelkäät?".

Auttaisiko se? En tiedä. Mutta jotain on pakko yrittää.

18 kommenttia:

  1. Loistavaa. Erinomainen kirjoitus, erinomainen kannanotto, erinomainen näkemys, taas kerran. En minäkään tiedä. Pelottaa ihan perkeleesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Tiedätkö, olen miettinyt sellaistakin, että sen lisäksi, että kirjoitan täällä blogissa, ja möyhyän Facebookissa, niin tärkeää olisi saattaa maamme päättäjien tietoon se, että Suomesta löytyy meitäkin, jotka eivät halua antaa pelolle valtaa.

      Mun to-do -listalla on siksi kirje pääministerille. En tiedä auttaako se. Ehkä ei, jos olen ainoa, joka Sipilälle kirjoittaa. Mutta entä jos meitä olisi monta, jotka vetoaisimme inhimillisemmän Suomen puolesta? Kannattaa yrittää.

      Poista
  2. Minä kyllä osaan vastata, koska olen kuunnellut. Asuin pari vuotta monikulttuurisessa asuntolassa opiskeluiden takia ja meillä oli siellä myös niitä, jotka suhtautuvat skeptisesti. Meille syntyi paljon väittelyä aina kun opintoihin kuului joku teemapäivä ja kaikki ottivat siihen kantaa, siitä ei koskaan jäänyt hyvää muistoa, eli tulin johtopäätökseen, että nämä kaksi ihmisryhmää ovat aika kaukana toisistaan. Valitettavasti.

    Osa ihmisistä on avoimia ja auttamishaluisia, osa taas pelkää näitä: tartuntatauteja, turvallisuuden vähenemistä, eli että kadulla käydään kiinni tai raiskataan. Pelätään impulsiivisempia ihmisiä, tavaroiden lainaamista luvatta jne. Osa koki loukkaavana sen, että muualta tuleva lainaa taskulaskinta, ei koskaan sitä saa palautettua ja toisella lähestyy matematiikan koe. Siis tällaisia ne pelot ovat.
    Mä en itsekään tykännyt siitä että toinen tuli ja söi minun tekemää nuudelikeittoa kysymättä lupaa (asuntolan ruokalassa), mutta näin kyllä se symppispuoletkin ihmisistä. Silti, nuudelipaketti oli aina lukkojen takana mun omassa lokerossa. Näin olisin toiminut, vaikka lainaaja olisi ollut oma sisko. Jokaisella on oikeus omaan rauhaan. Mä luulen siis, että rasistit pelkäävät, etteivät saa olla omia itsejään. Että heidän on annettava se taskulaskin lainaan, vaikka toinen ei ikinä palauta (ja ei olisi varaa ostaa uutta) jne.

    Mä haluaisinkin kuulla, että miltä nää pelot kuulostaa?

    -ib-lukiolainen vuosimallia kivikausi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun mielestä nuo pelot kuulostavat ihan inhimillisiltä. Mun mielestä keskustelua pitäisi viedä juuri tälle tasolle, niin ehkä keskustelisimme vihdoin yhdessä, emmekä toistemme ohi.

      Kas kun ei peloissa ole mitään pahaa. Kaikki meistä jotain pelkää. Tärkeää on se, ettei anna pelolle valtaa. Mutta samaan aikaan pelkkää pelkoa ei saa demonisoida. Eikä saa demonisoida ihmistä, joka pelkää.

      En minäkään tykkää, jos joku lainaa tavaroitani eikä palauta niitä. Enkä tykkää, jos joku syö ruokiani lupaa kysymättä. Ei se ole ihonväristä tai kansalaisuudesta kiinni.

      Ja ihan totta, joskus nämä rasismi-/suvaitsevaisuuskeskustelut vinksahtavat silleen omituisesti, että pitäisi suvaita _ihan_kaikkea_ mitä joku ihmisryhmä tekee. Sehän on aivan päätöntä. Emmehän me suvaitse kaikkien suomalaisten kaikkia tekoja - miksi ihmeessä pitäisi toimia niin muualta tulleiden suhteen?

      Ihmisten tasa-arvoinen kohtelu on sitä, että teot arvioidaan tekojen mukaan, ei sen perusteella, minkä värinen tai mitä kulttuuriperimää joku on.

      Poista
  3. Mä oon jotenkin tosi järkyttynyt siitä, miten rasismista on tullut salonkikelpoista, valtavirtaa. Meillä kotona rasismia pidettiin typerien ja tietämättömien ihmisten asennevammana ja olen edelleen sitä mieltä, että rasistisia möläyksiä päästelevä paljastaa tyhmyytensä saman tien.

    Mulla ei ole FB:ssä näitä mitävittua-linkkailijoita kavereina, koska mulla on aika herkkä napsusormi urpoilun suhteen ja elän aika syvällä omassa kuplassa. Sen sijaan ällistyin perin juurin, kun mun suosimalla laajalla vanhemmuusfoorumilla, jossa henki on humaania, tiedostavaa, lapsentahtista, ekologista jne äkkiä kaiken keskeltä nousi oikein peri-hommafoorumilaista argumentaation irvikuvaa, jossa vähäteltiin hukkuneen pikkulapsen perheen ahdinkoa ja käytettiin tätä hompanssien suosikki"argumenttia", "siinäpä teidän suvaitsevaisten todellinen suvaitsevaisuus taas nähdään" kun joku kirjoitti suuttuneensa vääristä huhuista, joita tarkoituksellisesti levitetään vastaanottokeskuksien vastustamisen nimissä. Yleensä en tykkää joukkolynkkaamisesta mutta siinä kyllä minäkin älähdin kovaa.

    Rasismi on pelkoa, sanoo mun äiti aina. Ja rasimiahan mussakin on, en mä, tai kukaan meistä, ole siitä vapaa. Mutta pointti onkin, miten siihen suhtautuu. Meneekö omia pelkojaan päin vai linnoittautuuko poteroonsa syvemmälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin aika järkyttynyt tästä itseäni vastaan tulleesta tapauksesta, sillä en ole kohdannut rasismia läheltäni muuten. En fb-feedissäni, en reaalimaailmassa. Tosin se saattaa johtua myös siitä, etten ole kovin aktiivinen facebookissa. Harvoin luen sieltä esim. kommenttiketjuja: ehkä näitä huutelijoita on kavereissani enemmänkin, en vain ole ennen nähnyt sitä?

      Ja olen täysin samaa mieltä, että pelossa sinänsä ei ole mitään pahaa. Pelkääminen on inhimillistä. Mutta tärkeää on tunnistaa pelko, ja kuten sanoit, mennä sitä päin. Mua pelottaa just nyt rasistit, jotka tuntuvat valtaavan yhä isompaa alaa Suomessa, mutta mä en saa kääntää sitä vihaksi, vaan mun on pakko yrittää tehdä jotain, jotta rasismi vähenisi. Aggressiivinen vastakkainasettelu ei varmasti auta siinä.

      Poista
  4. "Uskon, että rasismi, kuten kaikki viha, on pohjimmiltaan pelkoa. Loivenisiko se, jos pääsisimme kiinni siitä, mikä oikein pelottaa? Tuntuu vaikealta yrittää ymmärtää rasistia, mutta auttaisiko se kuitenkin enemmän kuin se, että itse omasta ääripäästäni huudan omaa totuuttani?"

    Hei Saara, omasta puolestani voin sanoa että olet päätellyt oikein.
    Mulle se on niin normaalia pelätä montaa juttua, että tuntuu eksoottiselta katsoa sitä, joka ei pelkää. Mä en tosin pelkää ulkomaalaisia, niissä ei ole mitään pelättävää ollut. Mutta, mä ymmärrän pelon luonnetta ja saan usein kuulla siitä.

    Saanen kysyä paria ihan arkista esimerkkiä.

    Miten toimit, jos kadulla tulee vastaan hoiperteleva humalainen? Vaihdatko kävelytieltä toiselle puolelle katua hyvissä ajoin vai käveletkö juopon ohi ja oletat, että mitään ei satu? Vai haluatko jopa ystävystyä sen kanssa, jutella ja piristää sen päivää?

    Koska tästä mä saan kuulla mieheltäni usein. Häntä suututtaa kun mä olen niin varovainen. Mä olen se kadunpuolen vaihtaja. Mä en hauku humalaisia, mä en solvaa niitä, elvyttäisin jos sillä olisi sairaskohtaus. Mutta mä koen että mulla on oikeus varoa sitä juoppoa. Ehkä rasisti olisi siis se, joka haukkuu sitä ja jopa potkaisee? Mielestäni mä en siksi ole rasisti. Vai luokittelisitko Sinä minut silti rasistiksi?

    Mun oikeustajussa olisi oikein, että se joka alkaa potkia sitä juoppoa, kuulisi että se on väärin ja että joku menee väliin estämään, mäkin menisin. Ei sitä potkimista pidä suvaita, se on väärin.

    Mutta mä haluaisin kuulla että onko väärin että mä haluan olla mä, varovainen mä. Kyllä mä voin lahjoittaa sille juopolle uuden takin talveksi ja muuta, mutta mä haluan silti pidättää mun oikeuden olla varovainen mä. Se mä, joka kokee identiteettiinsä osan olla varovainen.

    Jos joku sanoo että tää mun tarve on väärin, ja kun musta se ei loukkaa ketään, niin siinä pitäisi olla tosi hyvät perustelut.

    Mä haluankin nyt kysyä, että tän kertoman perusteella, olenko mä rasisti Sinun mittapuulla? Tää todella kiinnostaa mua, koska jollain tavalla mä koen että varovaisuus ja pelkääminen sekoitetaan rasismiin, tai siis, mulle rasismi on eri juttu.

    -anonyymi koska en todellakaan halua millään nimimerkillä kertoa näin omakohtaista


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mun blogissa saa ilman muuta kommentoida anonyyminä, etenkin jos se auttaa kirjoittamaan avoimemmin ja rehellisemmin. Sun kommentti toi tosi tärkeän lisän tähän keskusteluun, joten kiitos paljon omakohtaisuudesta ja rohkeudesta!

      Sulla oli hyvä kysymys. Rasismihan on sitä, että arvottaa jonkin ihmisryhmän itseään alemmaksi niin, ettei enää välitä tutustua yksilöihin tuon ihmisryhmän sisällä, vaan olettaa heidän kaikkien olevan keskeneään samanlaisia, jotenkin oman ryhmänsä määrittelemiä.

      Nyt yllä olevan soveltaminen esimerkkiisi: jos väistät kadulla vaaralliseksi / arvaamattomaksi arvelemaasi henkilöä esim. sen perusteella, miten hän käyttäytyy (huutaa ohikulkijoille, törmäilee heihin tms.), voidaan ajatella, että väistämisesi ei perustu johonkin ihmisryhmään liittämääsi ennakkoluuloon.

      (Ja kyllä, minäkin väistän kadulla vaaralliselta vaikuttavia ihmisiä. Usein he, jotka koen pelottavaksi ovat päihtyneitä.)

      Mutta jos esim. näet kadulla punapaitaisen miehen, ja ajattelet, että punapaitaiset miehet ovat vaarallisia ja sen takia väistät toiselle puolelle katua, niin silloin voidaan ajatella, että kyseessä on ennakkoluulo ja jo pelkän väistämisen voidaan ajatella olevan ennakkoluuloinen teko. Tässä esimerkissä sana "punapaitainen" voidaan korvata sanoilla "tummaihoinen", "turbaanipäinen", "vierasta kieltä puhuva", "vammainen" ja kaikissa tapauksissa kyse on ennakkoluuloista, ei varovaisuudesta.

      Mutta haluan myös korostaa, että ei ennakkoluulot ja pelot sinänsä ole pahoja. Pahaa on se, jos toimii niiden mukaisesti. Esimerkiksi minulla voisi olla ennakkoluulo, että kaikki punapaitaiset miehet ovat pahoja ja aikovat raiskata minut. Silloin minun on tärkeä tunnistaa, että kyse on ennakkoluulosta, ja pyrkiä toimimaan sen vastaisesti, pelosta huolimatta. Eli vaikka kadulla pelottaisi, kun vastaan tulee punapaitainen mies, niin minun pitäisi pyrkiä kävelemään tämän ohi, eikä vaihtaa puolta. Pelko ei haittaa, ja ajan myötä se hälvenee, kun huomaan, että mitään ei satu vaikka punapaitaisia miehiä tulee vastaan.

      Saatko kiinni, mitä ajan takaa? En nyt ole varma, voiko juoppoja ajatella yhtenä ihmisryhmänä samalla tavalla kuin afgaaneja tai vaikka tamperelaisia, sillä kyse on käytöksestä, eikä jostain ihmisen ominaisuudesta. Tietenkään kaikki juopot eivät ole vaarallisia, todennäköisesti suurin osa ei ole, mutta humalassa ihmisen käytös muuttuu sillä tavalla, että ymmärrän kyllä, jos humalainen tuntuu pelottavalta.

      (Ja joo, minä en erityisesti halua ystävystyä juoppojen kanssa, vaikka he eivät minusta vaaralliselta vaikuttaisikaan. Juttelen ihan mielelläni silloin, kun ovat selvin päin, mutta kännisten kanssa mieluummin en.)

      Poista
  5. Mietin viitsinkö kommentoida. Mutta yritetään. Mä en ajattele olevani rasisti, mun ystävä- ja tuttavapiiriin kuuluu kaiken värisiä ihmisiä ja monista maista Suomeen eri syistä tulleita ihmisiä. Mun lasten kavereihin kuuluu niin kristittyjä, ateistiperheistä olevia, hinduja kuin muslimejakin, kaikki ihan samanlaisia ihmisiä kuin minäkin.
    Sitten se iso mutta, mulla on politiikkaan liittyvä yliopistotason koulutus ja opiskeluissani olen tutkinut mm. globalisaatiota. Minä en usko että pakolaisten ongelmat ratkaistaan pakolaisia ottamalla ja turvapaikkoja myöntämällä. Suomen resurssit eivät riitä, tämä on ihan talouspoliittinen tosiseikka, vaikkei mitään rotu/kulttuurikysymyksiä tai yhteiskuntaan integroitumista edes huomioitaisi.

    Ongelmaan täytyy löytää erilainen ratkaisu kuin nykyinen pakolaispolitiikka ja on musta myös aiheellista tunnustaa se, että osa ihmisistä tulee Suomeen nimenomaan paremman taloudellisen toimeentulon perässä, ei sen(kään) ääneen sanominen ole rasisimia. On myös aiheellista huomata, että pakolaisista monet maksavat suuria summia ihmissalakuljettajille, ihmiskauppa on sen luokan globaali ongelma, ettei sinne virtaava raha pitäisi olla kenellekään ok. Sama porukka kun pyörittää lapsikauppaa jne.

    Asiallinenkin kritiikki nykyistä maahanmuutto/pakolaispolitiikkaa kohtaan leimataan aina rasistiseksi, siksi eri lailla ajattelevien kanssa on usein rasittavaa keskustella.

    Kun nyt anonyyminä kirjoitan, niin todettakoon että tuen rahallisesti tiettyä projektia kehitysmaassa säännöllisesti ja lahjoitan satunnaisesti muuallekin. En ajattele ihmisen arvon riippuvan ihonväristä tai uskonnosta. Silti olen maahanmuuttokriitinen ja sanon ääneen myös ongelmat ja ikävä kyllä monelle itseään suvaitsevaisena pitävälle se tarkoittaa rasismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen tosi tyytyväinen tekstini aikaansaamasta keskustelusta, tämä on hurjan avartavaa!

      Olen huomannut kuvaamasi keskustelun polarisoitumisen. Huomaan sitä itsessänikin: luen vaikkapa presidentti Niinistön puheen pakolaiskriisistä, ja huomaan pettyväni, kun presidentti puhuu tulijoista, joilla saattaa olla pahat mielessä. Kuinka se kehtaa, kun ihmiset ovat hädässä ja meidän on ilman muuta autettava!

      Jos luen tarkkaan Niinistön puheen, hän sanoi juuri niin: "sivistyskansan inhimillisyys ja kunnia vaativat, että näitä ihmisiä autetaan".

      Ehkä kyse on jälleen pelosta. Minua pelottaa niin kovasti, että rasismi ottaa maastamme ylivallan, että ylitulkitsen viattomiakin lauseita muukalaisvastaisiksi. Toisaalta en haluaisi etsiä inhimillisyyttä rivien välistä aikana, jossa sitä niin monesta keskustelusta puuttuu.

      Senkin huomaan, että haluaisin aloittaa kaikki maahanmuuttoa käsittelevät keskustelut naulaamalla kiinni perusteet: eikö vain, että sinunkin mielestäsi meidän pitää auttaa tänne tulleita ja tänne pyrkiviä pakolaisia? Ja vasta keskustelukumppanin myöntävän vastauksen jälkeen pystyn ottamaan vastaan asiallistakaan kritiikkiä nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Tunteet käyvät kuumana meillä kaikilla.

      En usko, että kukaan _haluaa_ pakolaisia Suomeen (tai Ruotsiin, tai Saksaan, tai jne.). Kukaan ei halua lähteä kodistaan, kukaan ei toivo sotaa, kukaan ei toivo vainoa, kukaan ei toivo rikkoutunutta perhettä ja elämän aloittamista uudestaan vieraassa maassa.

      Mutta koska emme ole kyenneet ratkomaan maailman ongelmia niin, että jokaisella olisi kodissaan hyvä olla, on meidän ratkottava niiden ongelmat, jotka pakolaiseksi ovat joutuneet. Se ei välttämättä ole helppoa tai mukavaa, mutta muutakaan emme voi.

      Rotu-/kulttuuri- ja yhteiskuntaan integroitumiskysymykset tulevat väistämättä vastaan ja niihin olisi hyvä olla ratkaisu ennemmin kuin myöhemmin. Mitä nopeammin saamme tulijoille järkevää tekemistä, sen parempi. Tässä on suomalaisella yhteiskunnalla iso parantamisen paikka.

      Mitä tulee tulevaisuuden pakolaismääriin, niin sen suhteen olen skeptinen. Paitsi, että meillä on paljon tekemistä vaikkapa nyt Syyrian tilanteen vakauttamisessa, tulevat erilaiset ilmastoon muuttuvat uhkat realisoitumaan tulevaisuudessa myös pakolaisvirtoina. Mielestäni onkin epäloogisuuden huippu, että maahanmuuttovastainen puolue Perussuomalaiset vastustaa sekä kehitysyhteistyötä että ympäristötukia.

      Mielestäni on päivänselvää, että osa tulee tänne paremman taloudellisen toimeentulon perässä. Niinhän ihmiset ovat tehneet kautta historian. Suomesta on lähdetty siirtolaisina leveämmän leivän perään etenkin Pohjois-Amerikkaan. En minä osaa sitä mitenkään tuomittavana pitää. Maahanmuuton pelisäännöt pitää toki olla selvät, ja yhteiskunnan kyvykäs integroimaan tulijat nopeasti.

      Ihmissalakuljetus on vakava ongelma, joka nähdäkseni ratkeaa vain luomalla tulijoille enemmän laillisia väyliä Eurooppaan.

      Mielestäni maahanmuuton ja pakolaisuuden ongelmista pitää voida puhua kiihkottomasti, ilman leimoja. Se ei kuitenkaan voi tarkoittaa kiemurtelua pois vastuusta. Meidän on autettava, ja jos (kun) kohtaamme esteitä, ne on ratkottava.

      Poista
    2. Mielenkiintoinen kommentti! Itsekin pohdin aihetta juuri äskettäin erään pöydän ääressä tältä kannalta. Nyt vastakkain ovat hyvin tunnepitoiset argumentit: pelonsekaiset ennakkoluulot sekä myötäelävien anteliaisuus. Jälkimmäinen on toki mielestäni upea ja kunnioitettava tapa toimia, mutta ei silläkään ratkaista maahanmuuton isoimpia ongelmia.

      Suuri osa pakolaisista haluaa palata kotiin. Minusta meidän tulisi kääntää katseemme paitsi hädänalaisten auttamiseen täällä myös siihen, että heillä olisi koti, mihin palata. Miten kansainvälisen yhteisön sitten tulisi rakentaa rauhaa sisällissodan keskelle, siihen en osaa vastata. Vähintään kannattaisi pitää huolen, ettei taivaalta tiputtelemillaan pommeilla surmaa yhtään siviiliä. Mutta miten toisten kansojen keskinäisiin asioihin puututaan humaanisti ja silti tehokkaasti, en todella tiedä. Se on kuitenkin mielestäni tärkeä osa tätä palettia.

      Samoin tärkeää on ympäristöasioiden asettaminen keskiöön ympäri maapalloa. Syyrian kriisillä sanotaan olevan juurensa osittain vuosia jatkuneessa kuivuudessa, joka on seurausta ilmastonmuutoksesta. Minua eniten pelottaa todeksi käyvä skifielokuvamainen tulevaisuus, jossa suuri osa planeetasta on tärvelty asuinkelvottomaksi ja jäljelle jäävästä taistellaan kynsin hampain. Meidän täällä rikkaissa maissa olisi kannettava enemmän kuin oma osamme kekoon sen hyväksi, että kaikki mantereet pysyvät asuttavina. Eikä tätä ratkaista mielestäni kankaisilla hedelmäpusseilla tai ekosaippuoilla vaan rohkeilla poliittisilla ratkaisuilla tukea kestävää kehitystä, jopa talouskasvun ja suuryritysten edun ehdoilla.

      Maahanmuuttoa toki tapahtuu oli sotia tai ei. Niin saakin, ja pitääkin olla. Kulttuurien yhteensovittamisesta pitäisi vaan saada aikaan avoimempaa ja ymmärtävämpää keskustelua. Tasapainoilu sen välillä, miten pitkälti pitäisi sopeutua uuden kotimaan tapoihin ja perinteisiin ja miten vahvasti saa pitää kiinni omistaan, ei ole yksinkertaista. Monelle oman kulttuurin muuttumisen ja muovautumisen hyväksyminen on vaikeaa, itsellenikin! Ja silti niin tulee vääjäämättä käymään, niin on ollut aina. Kokemuksesta tiedän, että tällä hetkellä (aikuisten, lapset koulujärjestelmä ottaa suojiinsa) maahanmuuttajien "kotouttaminen" on melko heppoisella pohjalla. Tärkeintä olisi saada maahanmuuttaja tuntemaan itseänsä nopeasti osaksi yhteisöä. Tämä on Suomessa vaikeaa, koska kuten jokainen uuteen pikkukaupunkiin yksin muuttanut tietää, se ottaa aikansa kotimaiseltakin paikkakunnan vaihtajalta. Olemme hitaasti lämpiävä kansa, mikä asettaa haasteensa tähän hommaan. Pikkuhiljaa toivon näkeväni asiassa parannusta, erilaisten tulijoiden tarpeiden tunnistamista paremmin järjestelmän taholta ja yleisen ilmapiirin avautumista.

      Uskon sinun Saara olevan ihan oikeassa päätelmässäsi, että pelot pitäisi nostaa keskustelun keskiöön. Jokaista, jota tämä pakolaisaalto koskettaa syvästi, luultavasti pelottaa jokin. Sieltä ne vahvat reaktiot nousevat.

      Poista
    3. Pakolaisuuden ennaltaehkäisy on nähdäkseni myöhäistä, jos se tehdään vasta tilanteen kriisiytyessä sodaksi saakka. Kehitysyhteistyö on parasta ennaltaehkäisyä, kun rakennetaan maiden edellytyksiä pärjätä itsekseen. Lisäksi valtatyhjiöt ovat aina huono asia, sekä köyhyys yhdistettynä toimettomuuteen. Kun ihmisiltä puuttuu näkymä tulevaisuudesta, on radikalisoitumisen siemen kylvetty.

      Mutta kansainvälinen diplomaatti minä en ole. Oikeasti nämä ovat aivan pirun monimutkaisia asioita, joihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Kuitenkin arkijärjellä tuntuu, että kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaus ja kykenemättömyys puuttua ilmastonmuutokseen eivät ainakaan auta tilannetta tulevaisuudessa.

      Olet ihan oikeassa, että vaaditaan oikeita, isoja, rohkeita, rakenteisiin meneviä ratkaisuja eikä näpertelyä kuluttajan tasolla siitä, missä hedelmänsä kantaa. Muovipusseista puheenollen, kyllä Ranskan ratkaisu kieltää muovipussit kokonaan on mun mielestä rakenteisiin menevä ratkaisu, joka pakottaa yritykset miettimään toimintatapojaan uudestaan - ja kuluttajalle ei oikein jää muuta ratkaisua kuin luopua muovipusseista.

      Sitä en pysty ymmärtämään, että poliittista rohkeutta näihin päätöksiin puuttuu. Kovin lyhytnäköistä on populismilla hamuta valtaa, jota käyttää vaan tämän maailman ajamiseksi syvemmälle suohon... Mutta ehkä paikka ministeriauton takapenkillä on joillekin meistä sen arvoista.

      Kulttuurien yhteensovittamisessa on tärkeää mielestäni ennen kaikkea se, että tulija kokee itsensä tervetulleeksi ja tarpeelliseksi tulomaassa. Tällä tarkoitan ihan konkreettisesti työtä. Jos pakolaiset / maahanmuuttajat jätetään toimettomiksi, ei siitä voi seurata hyvää. Työ auttaa integroitumaan osaksi yhteisöä, työ auttaa tuntemaan itsensä arvokkaaksi.

      Poista
  6. Halusin tulla tänne kirjoittamaan, koska sattumalta luin jotain aikakauslehteä ja siinä oli kehitysavusta juttua ja muistin taas tämän blogin.

    Kaikki blogit joita olen lukenut kesästä asti ja jotka ovat kirjoittaneet pakolaisista, ovat maahanmuuton puolesta. Itse en (vielä?) oikein ole ja olenkin miettinyt että onko tässä jokin syvempikin ero ihmisten ajattelussa.

    Luin tämän postauksen uudestaan ja huomasin kohdan, josta sain kiinni. Kirjoitit, että kun ongelmia on, on autettava. Olisiko oikein sanoa että maahanmuuttomyönteiset ajattelevat käänteisesti myös niin, että jos meille tulee hätä, toivottavasti joku auttaa puolestaan meitä?

    Tässä kun itse ajattelen, että en voi vaatia ketään auttamaan minua. Jos jokin maa hyökkäisi Suomeen, luultavasti yrittäisin paeta, mutta jos mihinkään maahan ei päästettäisi, minä ymmärtäisin sen. Sitten yrittäisin piilotella Suomessa jossain korvessa, ja jos sitten sinne jokin ohjus osuisi, se olisi tietysti meidän loppumme, mutta se siitä sitten.

    Olisin valmis menemään niin pitkälle, että ne jotka nyt auttavat, saisivat tulevaisuuden mahdollisessa sotatilanteessa etulyöntiaseman ja me "ei-auttavat" joutuisimme jäämään.

    Omalla kohdallani uskon isojen pakolaismäärien aiheuttavan niin paljon haittaa (naisten asema, tartuntataudit - tässä yhteydessä mainitsen että jos saisin päättää kieltäisin myös etelänmatkat Aasiaan, minulle riittäisi matkailu Suomessa ja pohjoismaissa, eli katson asiaa en vain pakolaisten aiheuttaman riskin vuoksi vaan yleisemmin) että mahdollinen myöhempi "surman suuhun joutuminen" olisi riski, joka kannattaa ottaa: siis, että emme nyt auta ja mahdollisesti muu maailma torjuu meidän avunpyyntömme myöhemmin. Itse näen asian näin ja siksi pystyn sen lapsillenikin perustelemaan.

    Kuulostaako ajatus avun antamisesta ja tarjoamisesta tässä suhteessa oikealta?

    -en halua käyttää nimimerkkiä, jota yleensä käytän, kun luulen että blogimaailmassa ajatukseni ovat vähemmistössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mielestäni on arvokasta lukea myös (tai etenkin) niitä ajatuksia, jotka ovat omistani poikkeavia. Se opettaa ehkä katsomaan asioita laajemmin, myös oman katsontakantansa ulkopuolelta.

      Osittain ajatuksesi kuulostavat tutulta. Tai siis, kai minä jollain tapaa ajattelen, että jos minulla olisi hätä, toivoisin, että minua autetaan.

      Mutta siinä kohtaa poikkean ajatuksistasi, että avun ehdoksi en osaa vastapalvelusta laittaa. Minun mielestäni hädänalaisia pitää auttaa, koska se on oikein ja inhimillistä. Hädänalaisia pitää auttaa, vaikka he eivät vuorostaan auttaisi meitä.

      En oikein osaa perustella tätä muulla kuin inhimillisyydellä. Mielestäni ihmisyyteen kuuluu, ettemme jätä toisia pulaan, vaan autamme niillä rahkeilla, mitä meillä on. Mielestäni on kovin kylmä ja kova sellainen maailma, jossa käymme hyvillä teoilla kauppaa keskenämme - minä nimittäin uskon, että "pahatkin" ihmiset ansaitsevat apua. Ja että auttamatta jättäminen tekee jotain hyvin pahaa meille itsellemme.

      Poista
    2. Kiitos! Aika arastellen tulin tätä lukemaan, arvelin tulevan jotain lyttäystä, mutta viimeinen lause on kyllä hieno. Ei mitään tavallista paasausta, vaan pysäyttävä.

      Minun täytyy miettiä suhdetta auttamiseen uudemman kerran. Kiitos että maltoit perustella ja uskoa että perustelu voi muuttaa ajatuksia.

      Poista
    3. Kiitos sinulle! Häkellyn jatkuvasti siitä, miten älykkäitä ja herkkiä lukijoita blogini on onnistunut houkuttelemaan.

      Täällä on aiemminkin onnistuneet keskustelut vaikeista aiheista, silloinkin, kun kaikki keskustelijat eivät ole keskenään samaa mieltä. Se on hurjan arvokas juttu, etenkin nyt, kun mielipiteet ja keskustelut pirstaloituvat pieniksi samanmielisten kupliksi, joista ulos kurottaminen tuntuu hyvin vaikealta.

      Minä siis arvostan valtavan paljon sitä, että sinä ja muut uskallatte kertoa toisinaan eriävät mielipiteennne täällä, perustelujen kera ja rakentavana pysyen. Kiitos!

      Poista
    4. Hei! Minä kysyisin vielä ja taaskin.

      Kun olen miettinyt tätä auttamisjuttua nyt hyvin paljon. Huomasin sellaisen asian, joka voi olla ollut syynä aiempaan asenteeseeni.

      Monessa blogissa auttamishaluiset ovat kirjoittaneet tästä aiheesta ja sitten siirtyneet myös muihin aiheisiin, esim. välikausivaatteisiin tai valokuvaamiseen, kuka mihinkin. Olen ollut että "mitä ihmettä, jos pakolaiset kerran vaivaavat mieltä sydänverille asti, niin miksi kukaan auttamishaluinen ajattelee mitään muuta, esim. miksi viettää synttäreitä tai ostaa uutta toppatakkia tai ottaa kuntosaliselfien hymy naamalla".

      Mietinkin että onkohan oman nihkeyteni syynä se, että ajattelen pakolaismyönteisyyttä paljon isompana, kuluttavampana tai "kaikki rahani vievänä" kuin se onkaan? Eli se auttamisen taso olisi jotenkin epäselvä, kun se auttamishaluisemmille on jo paremmin selvillä.

      Että ehkä nihkeammät ihmiset hyötyisivät jotenkin konkretiasta: saat ostaa laskiaispullaa, mutta lahjoita vaikka kymppi kerran kuussa. Tai jotain sellaista.

      Sano vaan jotain jos saat tästä yhtään kiinni. Kovasti kaipan tähän hommaan apuja.

      -edellinen kommentoija taas.

      Poista
    5. Joo sain kiinni! Hyvä huomio, itsekin huomasin pohtivani, että miten pakolaiskriisin käsittelystä siirrytään sujuvasti kepeämpiin aiheisiin. Vaikka eiväthän ne sulje toisiaan pois millään muotoa.

      Itse näkisin, että se menee juuri, kuten kuvasit: saat ostaa laskiaispullaa, mutta lahjoita vaikka kymppi kuussa. Tai niin, että jatkat vaan sitä normaalia elämääsi, mutta et laita nimeä addressiin, joka vastustaa naapuriisi kaavailtua vastaanottokeskusta, et äänestä puoluetta, joka haluaa häätää maastamme kaikki, jotka eivät ole syntyneet täällä, et jätä bussissa istumatta viereiselle penkille ihmisestä, joka näyttää erilaiselta kuin sinä ja minä ja niin edelleen.

      Koska eihän se välttämättä sen enempää vaadi. Toki jotkut pystyvät ja haluavat tehdä enemmän, ja se on todella hieno juttu, mutta arvokasta on sekin, että vain toivottaa tervetulleeksi.

      Poista