lauantai 26. joulukuuta 2015

Miksi en pidä Joulupukista

Olen tänä vuonna ahdistunut etukäteen joulusta enemmän, kuin minulla on tapana.

Ei ahdistus joulustressiä ole ollut, vaan lasten lahjoihin liittyvää. Esikoiseni on neljävuotiaana ensimmäistä kertaa siinä iässä, että hän alkaa ymmärtää ympäröivän maailman hössötyksen lahjoista.

Ilman mitään sen ihmeellisempää pohdintaa, en ole opettanut lapsiani kirjoittamaan Joulupukille, enkä ole pelotellut heitä ikkunan takana kyttäävistä tontuista. Jotenkin alitajuisesti se on aina tuntunut väärältä.

Tänä jouluna tajusin, miksi: Joulupukki-vedätys on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, minkä minä koen joulun tärkeimmäksi sanomaksi.

Minulle joulu on kiitollisuutta ja antamisen iloa. Siitäkin huolimatta, etten itse ole kokenut antamisen iloa aikoihin. Olen oppinut sen uudelleen lapsiltani.

Esikoiseni tykkää tehdä käsillään, ja saatuaan tuotoksensa valmiiksi, hän haluaa antaa sen pois rakkaimmilleen. Oli sitten kyse piparkakuista, paperista leikatuista lumihiutaleista tai taideteoksista. Antamisen motiivina on ilahduttaminen. On sykähdyttävää kuulla kaksi tuntia leiponeen lapsen laskevan piparkakkuja jokaiselle serkulleen, tädilleen, ja isovanhemmille, koska "he varmasti ilahtuvat saadessaan ne".

Itse olen menneinä jouluina hikoillut tupaten täynnä olevassa tavaratalossa kiroillen väkinäistä pakkoa hankkia lahjoja ihmisille, joilla on jo kaikkea. Jatkossa aion ottaa oppia viisaasta neljävuotiaastani, ja tehdä jotain pientä läheisilleni itse. Olkoon se sitten piparkakku tai itse askarreltu kortti, se varmasti ilahduttaa enemmän sekä antajaa että saajaa, kuin velvollisuudesta hankittu tavara.

Miten antamisen ilo liittyy Joulupukkiin? No siten, että jos kaikki lahjat tulevat pukilta, ei lapsi saa itse kokea antamisen riemua.



Helsingin Sanomat kertoi aattona, että 1990-luvulla ruotsalaisesta lastenhuoneesta löytyi keskimäärin 760 lelua. En ole laskenut meidän taloutemme lelumäärää, mutta luulen (toivon) niitä olevan vähemmän.

Rakkaimpia leluja ovat ne, joihin liittyy jokin tarina tärkeästä ihmisestä. Kuopuksen unikaverina käyttämä kissa on serkun Kätilöopistolle lahjana tuoma, kun esikoinen syntyi. Paloauto on toisen serkun vanha. Junarata on peräisin lukuisista syntymä- ja joululahjoista kummeilta, serkuilta ja isovanhemmilta. Yksi siltapala on rikkoutunut, mutta vaari sai sen korjattua. Saumoistaan repeillyt Irmeli-pupu on äidin hankkima, kun esikoinen oli vielä masussa (ja äidin kömpelösti taas kokoon ompelema).

Mitä tapahtuu, jos lahjat eivät tulekaan rakkailta, vaan etäiseltä Joulupukilta, jota näkee kerran vuodessa? Siksi en ole salaillut sitä, että paketteja tulee myös tutuilta ihmisiltä. Osan tuo pukki, mutta osa tulee läheisiltä. Kun lahjan antaja on tiedossa, on lahjasta myös helpompi kiittää.

Entäs Joulupukille kirjoittaminen? En kovasti tykkää siitäkään ajatuksesta, että Joulupukki on kanava, jolta voi tilata kotiin toimitettavia leluja. Tässä kohtaa huomaan samaistuvani Hesarin referoimaan keskiluokkaiseen vanhempaan, joka haluaa opettaa lapsilleen, että kaikkea ei voi saada (ja samaan aikaan huomaan myös pelkääväni sitä, että oma tavaranihkeilyni kostautuu lapsille, kun he rakentavat sosiaalisia suhteitaan lelut valuuttanaan).

**

Suurin Joulupukki-inhokkini on kuitenkin kiltteydestä palkitseminen ja tuhmuudesta sakottaminen. En ylipäätään pidä uhkailusta kasvatuskeinona, ja jotenkin erityisen nurinkuriselta tuntuu iskostaa lapsen päähän ajatus, että lahjojen määrä kertoo hänen arvostaan ihmisenä. Vähän lahjoja = huono, epäonnistunut tuhma lapsi, paljon lahjoja = hyvä, onnistunut kiltti lapsi.




Entä miten Joulupukkivastaisuuteni näkyi perheemme joulussa? Ei juuri mitenkään, lähinnä kärsin siitä itse joulunalusajan ahdistuksena pääni sisällä. Vietimme joulua serkkulassa, Joulupukki kävi, jokainen lapsi sai ison pinon lahjoja. Mutta pukille ei kirjoitettu eikä tuhmuudesta sakotettu.

Ensi vuonna mennään todennäköisesti samalla kaavalla. Minä yritän tarkkailla, kuinka tärkeä hahmo pukki lapsille on, ja elää sen mukaisesti. Kovin suurta roolia hän ei jatkossakaan saa ennen aattoa, ja lahjoja annetaan ja saadaan avoimesti myös muilta. Mutta annan lasten uskoa tähänkin satuhahmoon, jos haluavat.

6 kommenttia:

  1. Mua harmittaa joulupukissa myös juuri tuo, että lahjoista ei voi kiittää, eikä tietää keneltä ne on eikä lapset voi itse antaa lahjoja jouluna - niille se tosiaan on niin suuri ilo. No, eiköhän noille nuorimmaisillekin aika pian selviä asian oikea laita, sen verran tarkkoja kysymyksiä 5-vuotiaat aiheesta tänä jouluna on esittäneet. Miehen perheessä lahjat siis tulee aina joulupukilta, enkä sitten ole pullikoinut vastaan.

    Mäkin päätin (taas) ensi jouluksi antaa jotain ajatuksella valittua, jospa nyt pääsisin sen toteuttamaankin. Aion nimittäin kirjoittaa ylös ne kaikki hyvät lahjaideat joiden kanssa tänä jouluna olen myöhässä, mutta joita en taatusti ensi joulukuussa enää muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle Joulupukki on hankala siksi, että haluan antipatioistani huolimatta olla - ja kasvattaa lapseni olemaan - osa suomalaista yhteiskuntaa. Jos olisi vain meidän perhe ja meidän tavat, ei haittaisi ollenkaan, jos jouluna ei olisi pukkia lainkaan, kukin saisi vain yhden (ehkä vähän isomman) lahjan, ja lahjoja antaisivat kaikki.

      Mutta jotenkin en haluaisi omia lapsiani tarhan pihalle julistamaan, ettei pukkia ole, koska "meidän äiti sanoi niin". Eli sopeudun tähän, ja kiristelen hampaitani itsekseni (ja ehkä purkaudun vähän blogiin).

      Mä ajattelen aikuisten lahjojen olevan enemmän sellaista muistamista, johon riittää ihan hyvin jokin hyvin pieni asia, esim. itse tehty kuusen koriste (tai myyjäisistä ostettu, jos ei aika riitä). Tavaralle ei ainakaan lähipiirissäni ole mitään tarvetta, joululahjasuklaatkin usein kyllästyttävät viimeistään tapanina.

      Meillä onneksi ei ole tapanakaan ostaa aikuisille lahjoja, mutta näitä pieniä muistamisia tulee kyllä.

      Poista
  2. Mulla on myös ristiriitaiset fiilikset tähän pukki-asiaan, vähän samoista syistä kuin sulla. Lisäksi en myöskään pidä kotona vierailevasta joulupukista. Mua ei ole koskaan viehättänyt ajatus jostain palkkapukista, joka on ihan vieras ja jonka "näyttelijäntaidoista" ei ole mitään takeita. Meillä ei lapsuudenkodissa käynyt koskaan joulupukki (yh-äiti, varmasti oli esteenä raha, en ole kysynyt). Mutta tonttu toi lahjat aina joulusaunan aikaan kuusen alle ja siinä riitti ihmettelemistä ihan riittävästi. Äitini selitti, että kun ei se pukki ihan joka kotiin ehdi, ja sen takia sillä on tonttuja apuna, että toisille se tonttu tuo lahjat. Samalla stoorilla mentiin tämä joulu omien lasten kanssa ja jotenkin luulen että tulevatkin. Esikoinen vähän vahingossa hoksasi lahjasäkin, joka oli saunassa odottamassa h-hetkeä ja siitä keksittiinkin lennossa tarina saunatotntusta (kiitos Mauri Kunnas, oltiin luettu Tonttukirjaa ennen joulua).
    Tuo tuoko pukki lahjat vai mistä ne tulee, sekin asia tuli näppärästi selostettua Kunnaksen Joulupukki kirjassa, missä yksinkertaisesti todettiin yhdellä sivulla jotenkin näin, että "nykyään vanhemmat hankkivat suurimman osan lahjoista, mutta joulupukkikin tuo jokaiselle yhden lahjan, sillä hän ei unohda ketään". En ollut ennakkolukenut tuota kirjaa ja siinä se tuli sitten lapsi sylissä luettua ja vähän vahingossa selitettyä, eikä siitä tullut jatkokysymyksiä. Mutta ajattelin, että tämähän on ihan hyvä kultainen keskitie tuohon mambo-jamboon. :)
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei kävisi pukki, jos se olisi minusta kiinni. Me vietämme joulua kälyn ja langon perheiden kanssa, ja heidän jouluunsa pukin vierailu kuuluu. Haluan kunnioittaa sitä, vaikka se ei ihan omaan ajatusmaailmaani istu. Mutta omille lapsilleni voin silti kertoa, että pukki tuo vain osan lahjoista ja läheiset hankkivat loput. Se on hyvä kompromissi, joka säilyttää myös serkkujen pukkiuskon :)

      Poista
  3. Mä vierastan kanssa joulupukkitraditiota jonkin verran. Meillä ei ole koskaan ihan kamalasti yritetty sitä lapsille tuputtaakaan. Emmekä ole koskaan erityisesti väittäneet, että joulupukki olisi olemassa. Toki lapset ovat sen ajatuksen päiväkoti-ikäisinä päähänsä saaneet. Ja toki olemme antaneet heidän "vähän niin kuin uskoa" asiaan, jos halua on tuntunut olevan. Mutta emme ole menneet erityisen paljon touhuun mukaan.

    On meillä joskus käynyt joulupukki (ja joskus lahjat ovat ilmestyneet kuusen alle), ja olemme antaneet lasten arvuutella, että "mites tämä nyt on mahdollista". Mutta heti kun he ovat alkaneet itse kysellä ja epäillä, olemme kyllä pilke silmäkulmassa sanoneet, että "niin, mitenkähän sen asian laita mahtaa olla..." Aika nopeasti lapset ovat hoksanneet, mistä on kyse. Ja sitten olemme kertoneet, että kyseessä on sellainen hauska satu ja leikki ja uskomus, joka tuo lasten jouluun kivasti taianomaisuutta. Lapset ovat olleet ihan, että "ok". Ja ovat myös olleet selvästi iloisia, kun totuus on ns. valjennut.

    Tiedän myös perheitä, joissa joulupukkiasiaa on uskoteltu lapsille vuosikaudet niin täysillä, että asian ympärille on syntynyt monta kriisiä ja totuuden paljastuminen on ollut kamala tragedia, joka on suunnilleen vienyt koko ilon joulusta. Meillä ei ole tällaista ollut. Ja lahjojakin on aina tullut ihan sukulaisilta, perheenjäseniltä, kummeilta ym. Eivät lapset ole koskaan kyselleet, että mites se "joulupukki" nyt tämän mummun ja ukin lahjan meille toi. Kaipa ne ovat ajatelleet, että se, jos nyt ylipäänsä on olemassa, on lähinnä jonkinlainen kuriiri.

    Sanomattakin on selvää, että meillä ei ole lähdetty ollenkaan mihinkään "tontut kurkkii, käyttäytykää hyvin -läppään". Musta se on karmiva traditio. Missään tapauksessa jouluna saatujen lahjojen määrä tai laatu ei ole meillä millään tapa kytköksissä lasten käytökseen. Jos lapset joskus viittaavat noihin juttuihin ja uskomuksiin (koska toki kuulevat tuota puheenpartta kaikkialla), totean vain, että "höpö höpö" ja että käytöksen pitää olla pääsääntöisesti hyvää ympäri vuoden ja ihan muista syistä. Huh! Meillä ei edes käytetän kiltti-sanaa. Koskaan. Mun lapsuudenkodissakaan ei käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on hyvin samanlaiset ajatukset, ja juuri noin olemme mekin toimineet - tosin emme ole vielä päässeet yhtä pitkälle, meillä lapset vasta alkavat ympäristöstään oppia, että jotain nimeltään Joulupukki on olemassa. Mutta ymmärrät varmasti pointin: en itsekään aio pitää väkisin kiinni joulupukkiuskosta, vaan lapset saavat uskoa, jos haluavat, sen aikaa, kun haluavat.

      Joskus äitiysblogeissa on pohdittu, saako lapsille valehdella, liittyen esimerkiksi juuri Joulupukkiin. Mä olen ajatellut, etten aio valehdella - mutten kerro tylysti totuuttakaan. En väitä, että pukki on olemassa, mutta toisaalta voin hyvin vastata lapsen tuleviin uteluihin "mitä itse uskot?".

      Meilläkään ei käytetä kiltti-sanaa kuvailemaan ihmistä, mutta teoista puhumme, että jokin teko voi olla kiltisti tehty.

      Poista