lauantai 9. tammikuuta 2016

Hyvinvoinnin lähteillä

Olin väärässä. Oli sittenkin helpottavaa huomata, etten tarvo tässä suossa yksin.

Helpotti myös raivota. Aion tehdä sitä jatkossakin. Nyt on kuitenkin pakko etsiä jostain se hopeareunus, sillä vihaisena olo on aika väsyttävää pitkään jatkuessaan.

Olen viime päivinä pyöritellyt jälleen päässäni alkoholistien käyttämää maanmainiota tyyneysrukousta:

"Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan".

Jos en halua viettää tätä vuotta huonolla tuulella, on löydettävä tyyneys, rohkeus ja viisaus. Olenkin pohtinut, mikä minua oikein kuormittaa, ja minkälaisia asioita tarvitsen latautuakseni.

Huomasin unohtaneeni suunnitelmani vaihtaa työpaikkaa. Nykyinen työni rasittaa, koska se ei täytä toiveitani. Voi minua pöhköä! Tiesin jo vuosi sitten uudesta työpaikasta sopiessani, ettei tämä tule olemaan eläkevirka, ainoastaan looginen askel matkalla kohti sitä työtä, minkä oikeasti haluan. Ajattelin viettäväni tässä duunissa ehkä kolme vuotta opetellen niitä asioita, jotka minun tarvitsee osata, jotta pääsen eteenpäin.

Sitä en arvannut, että tämä työ kuormittaa näin paljon. Ja se enimmäkseen johtuu siitä, että minä olen väärässä tehtävässä. Toki on kaikenlaista muutakin: pomo, joka johtaa excelillä, rutkasti turhaa byrokratiaa ja päätöksenteon hitautta, epäselviä ja keskenään ristiriitaisia tavoitteita ja sen sellaista. Mutta edellämainitut tuskin häiritsisivät minua näin paljon, jos olisin kotonani siinä, mitä teen ja mitä minulta odotetaan.

Mitä asioita voin muuttaa? Työni sisältöä, pomoani ja firman rakkautta monenkertaiseen raportointiin hyvin vähän. Omaa asennetta melko paljon. Ehkä se ei haittaa, että tämä työ ei ole täydellinen, ja että minä en ole siinä erinomaisen hyvä, jos alkuperäinen suunnitelma silti toteutuu, ja pääsen tämän työn kautta kohti parempaa.



En voi myöskään muuttaa sitä, että 2- ja 4-vuotiailla on voimakas oma tahto ja äänekäs tapa ilmaista sitä. En voi muuttaa sitä, että joka ikinen päivä pitää hakea tarhasta muksut, jotka eivät halua sieltä lähteä, enkä sitä, että joka ikinen päivä pitää tehdä ruokaa, joka on jonkun vajaamittaisen mielestä pahaa. En voi muuttaa sitä, että sisarukset nahistelevat keskenään, enkä varmaan mahda hirveästi sairastamisellekaan.

Voin muuttaa asennettani. Voin olla odottamatta lapsiltani niin paljon: sen sijaan voin odottaa heidän käyttäytyvän kuin kaksi uhmaikäistä. Voin hyväksyä arjen minuuttiaikataulut pakollisena, mutta ohimenevänä osana elämääni. Voin ottaa ilon irti sieltä, mistä voin. Kun kävelen töistä päiväkodille, olen hetken aivan yksin, kukaan ei tarvitse minua.

Voin hyväksyä sen, että välillä vituttaa, ja että aina ei jaksa.

**

Vielä yksi juttu.

Opin itsestäni erään asian viime vuonna. Olin syksyllä, jo melko uuvahtaneena, vapaaehtoistyöhön liittyvällä viikonloppumatkalla Hämeenlinnassa. Yövyin hotellissa Vanajaveden rannalla ja käytin vapaa-aikani käyskennellen kännykkäkamerani kanssa syksyn upeassa väriloistossa. Siellä keskellä kauneinta ruskaa tajusin: minä tarvitsen kauneutta rentoutuakseni. Siksi pidän valokuvauksesta niin paljon. Siksi haluan, että kotona on siistiä. Siksi pidän sisustamisesta, siksi metsästän täydellistä vaatekaappia. Estetiikka ei ole vain iloa silmille, se on keino levätä.

Siksi tälle vuodelle tuottaa erityisen paljon iloa kesäksi suunniteltu reissu näissä maisemissa:

Kuva: Luca Galli
Kuva: Irene Grassi
Kuva: Stephan A.

En aio loman aikana tehdä muuta kuin kuvata.

(Kyllä, kohde on valittu maisemien perusteella.)

11 kommenttia:

  1. Sama havainto täällä. Tarvitsen kauneutta rentoutuakseni, saan sitä kirjoista, okei, mutta veikkaan että myös muun kulttuurin lisääminen ei olisi pahasta (ottaen huomioon sielunnälän lisäksi lihasnälän, eli liikunnan). Kokeillaan, mutta katsotaan mitä se on rajallisessa arjessa. Tällä vkolla kävin katsomassa kuva- ja elokuvataidetta ja -ahhh- luulen, että syke laski samantien, vaikkakin muuten viikkoon on liittynyt arkista huolta. Tykkäätkö sinä käydä näyttelyissä tai vaikka leffassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle toimii kirjat myös. Lukupiiri on yksi rakkaimmista harrastuksistani, ihana henkireikä, jolle järjestyy aina aikaa.

      Tykkään myös käydä leffassa ja katsoa leffoja. Pitkän telkkarittoman kauden jälkeen olen viime aikoina katsonut leffoja Areenasta ja dvd:ltä. Leffassakin kävin, katsomassa uuden Tähtien sodan (kahdesti).

      Ja kyllä, myös kuvataide rentouttaa. Olen vähän huono silti käymään näyttelyissä. Viimeksi kävin Tukholman Fotografiskassa, joka oli kyllä upea.

      Luonnossa liikkuminen on myös oiva tapa nauttia kauneudesta. Näin pimeään vuodenaikaan yritän ajoittaa viikonlopun lenkit valoisaan aikaan niin, että voin samalla nauttia maisemista.

      Poista
  2. Mä tajusin tässä, että yks mitä oikeasti tarvitsisin, olisi aikaa olla yksin. Kotona, ei kotoa poistuen.

    On tätä aina välillä yritetty, mutta jossain vaiheessa aina päädytään siihen, että tunnen itseni kohtuuttomaksi (oikeasti aika kohtuullisten) toiveideni kanssa, väsyn, äyskin ja istun vaatehuoneen lattialla pimeässä koska siellä ei ole ketään muuta (ja lämminkin siellä on.) Ehkä jatkossa voitais yrittää enemmän ennaltaehkäisevänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka vapauttavaa kuulla muistakin vaatekaappiin piiloutujista! Istuksin välillä pimeässä vaatekomerossa paossa (ihania) lapsiani, kun ei koskaan saa olla yksin. Olen pakoillut myös romuvarastoksi muuttuneeseen saunaan, enkä vastannut lasten huhuiluun pariin minuuttiin. Ihanaa!

      Ja mitä kauneuteen tulee, se on kaiken kaaoksen keskellä ehdottoman tarpeellista. En tajunnut sitä aiemmmin mutta nyt olen iloinen jokaisesta kauniista ilonpilkusta elämässäni.

      Poista
    2. Kyllä! Yksin kotona! Se on ihanaa, ja aivan liian harvinaista luksusta.

      Minä menen välillä vessaan lukkojen taakse. Lapset toki tulevat ovelle koputtelemaan, mutta eivät saa lukkoa auki, ähäkutti :)

      Ja miksi, MIKSI tästä omalta perheeltä piiloutumisen tarpeesta ei puhuta enempää? Mä olin kuvitellut olevani ainoa :)

      Poista
  3. Kirjat, konsertit, elokuvat, kuvataide, kauniit kaupunkinäkymät, luonto... Yritän imeä noita kaikkia itseeni aina kun löytyy sauma. Myös klassinen musiikki vaikka yksin autoillessa ajaa saman asian. Eli täyttää mielen rauhalla ja kauneudella. Mutta kyllä yksin hiljaisessa talossa oleskelu taitaa mulle(kin) olla se kaikkein paras keino rentoutua ja nollata tilanne. Onneksi siihen tarjoutuu nykyään mahdollisuus lyhyempinä tuokioina ainakin pari kertaa viikossa ja toisinaan pidemmänkin aikaa kerralla.

    Mutta kyllä mäkin kotona toisinaan pakenen perhettäni ties minne. Kolmessa kerroksessa löytyy piilopaikkoja. Meillä onneksi mies aika hyvin tuntee ja ymmärtää mun pakottavan tarpeen saada olla välillä yksin ja rauhassa, ja osaa siis pitää lapset muissa puuhissa, jos huomaa, että mä olen "vetäytynyt". :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mies yrittää järjestää mulle vetäytymistaukoja, mutta kun huoneita on kolme ja kerroksia yksi, niin kovin suurta rauhaa ei saa aikaiseksi silloin, kun ollaan kaikki kotona. Mä hoidan joskus hiljaisuuden ja rauhan tarvetta myös kirjastossa, jonne menen toisinaan ihan vain lehtiä lueskelemaan. Oma koti on silti paras.

      Poista
  4. Ihanan seesteinen kirjoitus <3 Kunpa olisin ajatellut itse samoin siinä vaiheessa, kun omat lapset olivat vielä päiväkodissa ja nuo samat asiat stressasivat! Silloin purin vain omaa kiukkuani miettimällä sitä Anna-Leena Härkösen kuolematonta ajatelmaa (joka tosin alun perin koski raskausaikaa):
    "Toiset sanovat, että tämä on heidän elämänsä parasta aikaa. Herää kysymys, mitä paskaa heidän elämänsä sitten yleensä on?"
    Mutta hei, ystävän vinkki: tuossa vaiheessa kun kotiarki on niin kuormittavaa, eikä välttämättä pysty panostaa täysillä töihin, ei välttämättä kannata vaihtaa työpaikkaa. Se voi olla suuri stressi, joka imee energiaa muilta elämän osa-alueilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lupaa, etten vaihda: jos joku tulee kotoa hakemaan siihen unelmahommaan, niin pakko on edes harkita :)

      Mutta tämän kirjoituksen tarkoitus oli pikemminkin muistutella itselleni, etten vaatisi tältä nykyiseltä duunilta niin paljon. Valitsinhan sen nimenomaan pikkulapsiajan paikaksi, jossa ei vaadita sykkimistä kellon ympäri, joustoa löytyy ja sijaintikin on kätevä. Kaikki ne asiat, jotka puolsivat valintaa vuosi sitten, ovat edelleen olemassa: minä vain olen unohtanut sen, ja stressaantunut, koska en malta odottaa aikaa, jolloin saan työltäkin enemmän.

      (ja kuuleman mukaan sekin onnistuu. Mukava, haastava duuni ja pikkulapsiarki. Kateellisena olen pannut merkille muutaman samassa elämäntilanteessa olevan kipuamisen uralla ylöspäin. Miten he sen oikein tekevät?)

      Seesteisyydestä en tiedä. Välillä on vain pidettävä taukoa raivoamisestakin. Ei se kolmevuotiaskaan aina jaksa :)

      Poista
  5. Voi että. Niin samojen aatosten äärellä ollaan täälläkin. Ihan samaa olen miettinyt viime päivinä, mitä ne asiat olikaan, mistä tulee mulle hyvä olo ja auttaa jaksamaan. Mä oon tällä hetkellä niin väsynyt tässä kotiäitielämässä, että oon hukannut itseni kokonaan. Ihan siihen pisteeseen asti, että oli aiheellista varata jutteluaika ammattilaisen pakeille. Kävin tänään, kannatti. Kuvasin itseäni niin, että jos aiemmin mun pinnani on ollut kuin paksu ja hyvin venyvä kuminauha, niin nyt se on vanha ja hapertunut, joka murtuu pelkästä hipaisusta. Että ihan nyt aluksi koetan keskittyä lepoon ja liikuntaan. Muuten lyö ihan tyhjää, mistä mä aiemmin oon nauttinut? Sitä tässä onkin hyvä lähteä miettimään. Onneks mennään kevättä kohti. :)
    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mennään kevättä kohti! Minulla valitettavasti vuosi vuodelta pimeä aika tuntuu raskaammalta ja pidemmältä. Liikuntakaan ei energisoi kuten keväällä/kesällä/syksyllä, kun sitä joutuu tekemään pimeässä. Kylmää olen oppinut sietämään, mutta valon puute on raskasta. Onneksi päivät pitenevät hiljalleen.

      Mä kävin neuvolapsykologin juttusilla kun kuopus oli puolisen vuotta ja esikoinen kaksi. Se oli hyvä juttu, ja sain ajankin helposti.

      Toivon paljon aurinkoa ja pian koittavaa kevättä, meille molemmille :)

      Poista