keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Onni on uudet kengät

Viime talven ikimuistoisin lenkkini tapahtui tiheässä räntäsateessa. Märkä lumi pakkautui maahan perunapeltoa muistuttaviksi möykyiksi, joilla luistellessani mietin vain, että kun pääsen täältä kotiin, palkitsen itseni isoimmalla suklaapatukalla, mitä kaupasta löytyy.

Enkä ehkä ikinä enää juokse lumessa.

Paitsi että juoksin kuitenkin


Juokseminen, hyvät ystävät, on ennen kaikkea varustelaji. Huonoissa varusteissa harmittaa, hyvät auttavat muistamaan, mikä juoksussa onkaan kivaa.

Menin ja ostin itselleni nastajuoksukengät. Se oli tavallaan heräteostos: näin päivän lehdessä urheiluliikkeen mainoksen, että Juoksija-lehden testivoittajatossut ovat 30 euroa alennettuun hintaan myynnissä. (Tavallaan ostos oli tarkkaan harkittu, sillä mies on kehunut omia nastakenkiään sellaisella antaumuksella nyt pari talvea, että vastaavien hankinta on ollut omassakin mielessä.)

Ei haitannut, että silloin oli vielä yli 10 astetta lämmintä, eikä lumesta tietoakaan.

Eikä ihan oikeasti haitannutkaan, sillä kun sunnuntaina vedin nastakengät ensimmäistä kertaa jalkaan, oli olo kuin voittajalla sakeasta lumipyrystä huolimatta. Juoksutuntuma oli kuin olisi kuivalla pururadalla juossut. En tiennyt, että talvella juokseminen voi olla näin hauskaa.

Onni on uudet kengät (ja villaiset alusvaatteet, jotka voi pukea juoksuvaatteiden alle). Nyt minun ja juoksulenkin välissä ei ole enää kuin tekosyitä.

2 kommenttia:

  1. Hei! Sain tekstistäsi inspiraation nastalenkkareiden ostamiseen :) Minkä merkkiset tossut ostit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tossut on Sarvat, mutta Icebugit on saaneet kehuja myös. Mutta älä usko pelkästään minua, vaan mene asiantuntevaan myymälään sovittamaan ja tenttaa myyjää :)

      Poista