torstai 24. maaliskuuta 2016

Juha Sipilä, miksi olet hiljaa?

Arvoisa herra pääministeri,

Olen seurannut sinua viime päivinä tarkkaan. Olen odottanut www-sivusi, Facebook- ja Twitter-profiilisi äärellä, että otat kantaa aiheeseen, joka parhaillaan repii kotimaatamme rajusti kahtia.

Sinä olet hiljaa. Web-sivusi viimeisin kirjoitus käsittelee traktorimarssia. Twitterissä otat osaa Brysselissä läheisensä menettäneiden suruun. Facebookissa mainostat viime viikonlopun yleisötilaisuuksiasi.

Ymmärrän, Suomen pääministerinä olet kiireinen mies.

Hetkinen, enpäs ymmärräkään. Mikä voisi olla asialistallasi tärkeämpi asia, kuin rasismin räjähdysmäinen nousu Suomessa? Totta kai tuottavuusloikat ja sote-uudistuksetkin pitää hoitaa, mutta samaan aikaan maamme on luisumassa vihan ja pelon tyranniaan - kai pääministerillä on sananen sanottavana siitäkin?

Maanantaina 11-vuotias Valtteri kertoi, että häntä haukutaan kakaksi ja kakan väriseksi. Valtteria ei aina oteta bussin kyytiin, koska hän on väärän värinen. Valtteri vetosi meihin aikuisiin, että emme katso hiljaa vieressä ja anna tämän tapahtua.

Juha Sipilä, olisiko jo aika lopettaa rasismin hiljainen hyväksyntä? Olisiko jo aika sanoa Valtterille, että sinä et ole vääränlainen, vaan sinua kiusaavat ihmiset ovat? Pääministeri Sipilä, sinä olet yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista aikuisista - millaista esimerkkiä sinä aiot näyttää maamme Valttereille?

Hiljaisuutesi kertoo, että lapsen nimittely kakaksi on ihan ookoo.

Juha Sipilä, haluatko todella jäädä historiaan pääministerinä, joka katsoi hiljaa sivusta, kun rasismi Suomessa kasvoi?

Juha Sipilä, pyydän: laita jo nyrkki pöytään! Lopetetaan tämä, kun vielä voimme. Laitetaan Suomi yhdessä kuntoon. Niinhän sinä lupasit.

Kuva Juha Sipilän verkkosivuilta

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Sammutitko valot eilen?

Järjestin perinteisen (eli tänä vuonna toista kertaa) Earth Hour -illallisen eilen. Hyvässä seurassa, viinin siivittämänä keskustelu kumpuili isosta aiheesta toiseen niin kiivana, että joskus puolilta öin joku meistä kysyi: "Olisiko tänään pitänyt sammuttaa valot?"

Tavallaan olisi. Valojen sammuttaminen on tempauksen alkuperäinen idea, tapa kertoa, että olen mukana.

Illallisen jäljet

Toisaalta olen itse tyytyväinen suunnasta, jonka WWF on Earth Hour -kampanjoinnille ottanut. Tänä vuonna kynttiläillallisteeman keskiöön on nostettu ruoka, ja aivan oikein.

Ruoka aiheuttaa noin viidesosan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä – yhtä paljon kuin liikenne. Yksinkertaisin ruokaan liittyvä ympäristöteko, jonka jokainen meistä voi tehdä, on vähentää lihan syöntiä.

Olen aiemmin kirjoittanut, että ympäristökeskustelussa ahdistaa ehdottomuus: ilmastotekoja vähätellään etsimällä yksilön arjesta asia, jossa valinta ei ole ollut ympäristöystävällinen. Olen kasvissyöjä, mutta syön juustoa, eli onko kasvissyöntini merkityksetöntä? Liikun pääsääntöisesti jalan tai julkisilla, mutta perheessämme on auto, joten onko työmatkakävelyni arvotonta?

Itse uskon siihen, että iso muutos saavutetaan pieni askel kerrallaan. Vaatimus ei saa olla kaikki heti nyt, koska silloin isot massat kääntävät asialle selkänsä. Yhteiskunnan rakenteiden pitää tehdä muutos arjessa helpoksi: Helsingissä on parhaillaan menossa tällainen muutos, kun liikennettä suunnitellaan pyöräilyn ja kävelyn ehdoilla.

Riikka Suominen kirjoitti Vihreään lankaan pari päivää sitten kriittisen puheenvuoron Earth Hour -tempauksesta. Suomisen mukaan Earth Hour on ilmastotyölle suorastaan haitallista. Pahimmillaan ajattelemme, että tunnin valojen sammutuksella toivomme hoitaneemme ilmastonmuutoksen pois päiväjärjestyksestä.

Suomisen ajattelussa on tuttua ympäristökeskustelun ehdottomuutta. Valojen sammuttaminen tunniksi on näpertelyä, joka ei vaikuta mihinkään.

Olen itse aiemmin ajatellut samoin. Sitten mietin, että ehkä valojen sammuttaminen voisi toimia monelle tarpeellisena ensimmäisenä askeleena. Seuraavalla illallisella kenties punainen liha vaihtuu kalaan, ja kolmannen jälkeen kasvisruokapäivää vietetään useammin kuin kerran vuodessa. Matka valojen sammuttamisesta poliittisten tai yrityspäättäjien painostamiseen on kieltämättä pitkä, mutta ilman pieniä askeleita matka jäisi kokonaan tekemättä.

Muuttuiko maailma kynttiläillallisemme johdosta? Ehkä vähän. Tarjosin vierailleni alusta loppuun vegaanisen aterian, ensimmäistä kertaa ikinä. Vierastukseni vegaaniruokaa kohti on murentunut merkittävästi. Yksittäisenä tekona se on vähän, mutta osana isompaa kokonaisuutta välttämätön askel ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Palaute on lahja (paitsi silloin, kun se on jotain muuta)

Firma tarjosi henkilökunnalle palautevalmennusta.

Osallistuin, koska ihmisten kanssa toimiminen on yksi niistä asioista, jota halajan tässä elämässä oppia.

En ole täysin huono palautteenantaja. Osaan hyvän mielen palautteen, ja kerron, jos joku näyttää hyvältä parturoinnin jäljiltä, uusissa pokissaan tai on muuten vaan upea. Osaan aika hyvin kiittää hyvästä työstä ja kannustaa yrittämisestä, uuden oppimisesta ja onnistumisesta, sekä henkilölle itselleen että selän takana että julkisesti.

Vaikka ei se positiivinen palaute aina helppoa ole.

Kun kehuin Valeäitiä julkisesti, se 34 minuuttia mikä hänellä meni palautteesta kiittämiseen, sai minussa aikaan jonkinlaisen päänsisäisen paniikin. Entä jos sanoin jotain väärin? Entä jos Valeäiti luulee, että haluan häneltä jotain, ja siksi mielistelen? Luuleekohan se, että kerjään vastakehuja? Apua, olisiko pitänyt kehua äitiä myös - entä jos se loukkaantuu, kun jäi kehuja vaille?

Töissä jouduin jokin aika sitten taas muistuttamaan itseäni siitä, että annan kehut myös ne ansainneelle itselleen, en vain hänen esimiehelleen.

No mutta joka tapauksessa. Positiivinen siis sujuu jotenkinlaisesti.

Se toinen (mikä muuten on korrekti nimitys tätä nykyä? Negatiivinen, korjaava, rakentava palaute?) onkin sitten vaikeampi pala kakkua.

Olen lukenut lehtien parisuhdepalstoja ja riitelyoppaita sen verran, että osaan (toisinaan) jättää palautteesta arvolataukset ja tulkinnat pois. Kerron mitä tapahtui ja miltä se minusta tuntui. Kun tulit neljännen kerran kutsumaani kokoukseen myöhässä, minusta tuntui, ettet arvosta aikaani (ja minua).

Tiedän, että palaute pitäisi antaa välittömästi, eikä puolen vuoden hilloamisen jälkeen. En vain aina saa suutani auki. Usein en uskalla. Pelkään, ettei minulla ole oikeutta antaa palautetta. Tai sitten en tajua, ja jälkikäteen en enää kehtaa (koska se joka vanhoja kaivelee ja sitä rataa).

Kaikista vaikein asia palautteen antamisessa on kuitenkin se, miten se pitäisi ottaa vastaan. Hyvän mielen palautteessa riittää, että toinen sanoo kiitos. Kas näin: "Onpa sulla kaunis mekko tänään", "Kiitos!" Eikä muuta tarvita.

Palaute on lahja, sanottiin valmennuksessa. Olen kuullut väitteen aikaisemminkin, ja se on aina ärsyttänyt minua.

Miten niin palaute on lahja? Joskus se on pikemminkin komentamista, neuvomista, henkilökohtaisuuksiin menevää tai passiivisaggressiivista vittuilua. Ei sellaiseen kuulu sanoa kiitos, ja kumartaa päälle.

Kyllähän te tiedätte:
"Pitääks sun aina..."
"Kun sä oot tollainen..."
"Ei luulis olevan niin vaikeata..."



Onneksi valmentajat täsmensivät. Oikein annettu palaute on lahja, kun taas huonosti annettu on riidan siemen. Tästä minäkin voin olla samaa mieltä.

Aivan ensimmäiseksi siis pitää opetella antamaan palaute oikein. Tuhahtelu, huokailu tai silmien pyörittely ei ole palaute: minä huomaan siitä kyllä, että sinua ärsyttää, mutta en osaa tulkita, miksi.

Moralisointi tai käskevä palaute ei ole palautetta lainkaan, vaan pyrkimys päällepäsmäröidä toista.

Palautteen pitää olla selkeää: aivan liian usein korjaava palaute piilotetaan kehujen väliin, jolloin vastaanottaja ei tiedä, kehuttiinko vai moitittiinko häntä.

Palaute on lahja -ajatuksen takana on, että palautteen saaja päättää, mitä hän palautteella tekee. Minä voin sanoa sinulle, että minua harmittaa, kun jätät kattilat tiskaamatta ruuanlaiton jälkeen. Sinä päätät, mitä tiedolla teet. Ehkä et tee mitään.

Saitteko kiinni ajatuksesta? Minulle tämä oli jotenkin avartava. Samalla aukesi palautteen ja nalkuttamisen ero: nalkuttaja ei pysty jättämään päätösvaltaa palautteen saajalle, vaan jauhaa niistä samperin kattiloista kunnes saa tahtonsa perille.

Yksi juttu minua jäi askarruttamaan.

Entä jos motiivini onkin muuttaa toista? Entä jos haluan, että sinä ryhdyt tiskaamaan kokkailun jälkeen? Mitä sitten?