maanantai 7. maaliskuuta 2016

Palaute on lahja (paitsi silloin, kun se on jotain muuta)

Firma tarjosi henkilökunnalle palautevalmennusta.

Osallistuin, koska ihmisten kanssa toimiminen on yksi niistä asioista, jota halajan tässä elämässä oppia.

En ole täysin huono palautteenantaja. Osaan hyvän mielen palautteen, ja kerron, jos joku näyttää hyvältä parturoinnin jäljiltä, uusissa pokissaan tai on muuten vaan upea. Osaan aika hyvin kiittää hyvästä työstä ja kannustaa yrittämisestä, uuden oppimisesta ja onnistumisesta, sekä henkilölle itselleen että selän takana että julkisesti.

Vaikka ei se positiivinen palaute aina helppoa ole.

Kun kehuin Valeäitiä julkisesti, se 34 minuuttia mikä hänellä meni palautteesta kiittämiseen, sai minussa aikaan jonkinlaisen päänsisäisen paniikin. Entä jos sanoin jotain väärin? Entä jos Valeäiti luulee, että haluan häneltä jotain, ja siksi mielistelen? Luuleekohan se, että kerjään vastakehuja? Apua, olisiko pitänyt kehua äitiä myös - entä jos se loukkaantuu, kun jäi kehuja vaille?

Töissä jouduin jokin aika sitten taas muistuttamaan itseäni siitä, että annan kehut myös ne ansainneelle itselleen, en vain hänen esimiehelleen.

No mutta joka tapauksessa. Positiivinen siis sujuu jotenkinlaisesti.

Se toinen (mikä muuten on korrekti nimitys tätä nykyä? Negatiivinen, korjaava, rakentava palaute?) onkin sitten vaikeampi pala kakkua.

Olen lukenut lehtien parisuhdepalstoja ja riitelyoppaita sen verran, että osaan (toisinaan) jättää palautteesta arvolataukset ja tulkinnat pois. Kerron mitä tapahtui ja miltä se minusta tuntui. Kun tulit neljännen kerran kutsumaani kokoukseen myöhässä, minusta tuntui, ettet arvosta aikaani (ja minua).

Tiedän, että palaute pitäisi antaa välittömästi, eikä puolen vuoden hilloamisen jälkeen. En vain aina saa suutani auki. Usein en uskalla. Pelkään, ettei minulla ole oikeutta antaa palautetta. Tai sitten en tajua, ja jälkikäteen en enää kehtaa (koska se joka vanhoja kaivelee ja sitä rataa).

Kaikista vaikein asia palautteen antamisessa on kuitenkin se, miten se pitäisi ottaa vastaan. Hyvän mielen palautteessa riittää, että toinen sanoo kiitos. Kas näin: "Onpa sulla kaunis mekko tänään", "Kiitos!" Eikä muuta tarvita.

Palaute on lahja, sanottiin valmennuksessa. Olen kuullut väitteen aikaisemminkin, ja se on aina ärsyttänyt minua.

Miten niin palaute on lahja? Joskus se on pikemminkin komentamista, neuvomista, henkilökohtaisuuksiin menevää tai passiivisaggressiivista vittuilua. Ei sellaiseen kuulu sanoa kiitos, ja kumartaa päälle.

Kyllähän te tiedätte:
"Pitääks sun aina..."
"Kun sä oot tollainen..."
"Ei luulis olevan niin vaikeata..."



Onneksi valmentajat täsmensivät. Oikein annettu palaute on lahja, kun taas huonosti annettu on riidan siemen. Tästä minäkin voin olla samaa mieltä.

Aivan ensimmäiseksi siis pitää opetella antamaan palaute oikein. Tuhahtelu, huokailu tai silmien pyörittely ei ole palaute: minä huomaan siitä kyllä, että sinua ärsyttää, mutta en osaa tulkita, miksi.

Moralisointi tai käskevä palaute ei ole palautetta lainkaan, vaan pyrkimys päällepäsmäröidä toista.

Palautteen pitää olla selkeää: aivan liian usein korjaava palaute piilotetaan kehujen väliin, jolloin vastaanottaja ei tiedä, kehuttiinko vai moitittiinko häntä.

Palaute on lahja -ajatuksen takana on, että palautteen saaja päättää, mitä hän palautteella tekee. Minä voin sanoa sinulle, että minua harmittaa, kun jätät kattilat tiskaamatta ruuanlaiton jälkeen. Sinä päätät, mitä tiedolla teet. Ehkä et tee mitään.

Saitteko kiinni ajatuksesta? Minulle tämä oli jotenkin avartava. Samalla aukesi palautteen ja nalkuttamisen ero: nalkuttaja ei pysty jättämään päätösvaltaa palautteen saajalle, vaan jauhaa niistä samperin kattiloista kunnes saa tahtonsa perille.

Yksi juttu minua jäi askarruttamaan.

Entä jos motiivini onkin muuttaa toista? Entä jos haluan, että sinä ryhdyt tiskaamaan kokkailun jälkeen? Mitä sitten?

10 kommenttia:

  1. Hihi, ihana sinä, kellon kanssa siellä niin :)

    Samaa mäkin mietin: että silloin kun haluaa muuttaa (manipuloida) ihmistä, miten se tehdään? Vitsi vitsi, kyllä mä sen osaan.

    Ps. Montako minuuttia meni?

    VastaaPoista
  2. Kaikista rasittavin palautteen tyyppi on hyödytön palaute. Esimerkiksi "Valitsimme tähän tehtävään sopivimmaksi katsomamme henkilön" mutta ei kerrota millä tapaa viestin saaja oli vähemmän sopiva tai epäsopiva.

    Kehitypä siinä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tai sinänsä kiva "hyvin meni".

      Niin että mikä meni hyvin? Ilman yksilöintiä positiivinenkaan palaute ei kehitä, kun siitä ei lopulta saa selvää, missä onnistuin.

      Poista
  3. Onpa hyvää pohdintaa jälleen kerran! Siis jopa niin hyvää, että hylkäsin puhelimeni ja avasin läppärin kirjottaakseni kommentin. Tätä ei tapahdu usein :D

    Siihen ihan viimeseen (retoriseen, I bet) kysymykseen oli pakko tulla kommentoimaan. Mun mielestä tossa on vähän niinkuin parisuhteen ydin (no yksi niistä. Niitähän voi olla monta, right?). Että pitäisi riittää, että kertoo miltä minusta tuntuu ja sitten se toinen haluaa tehdä asioita toisella tavalla sen takia. Että sille on merkitystä miltä musta tuntuu (ja tietenkin sama vice versa) ja toisaalta rajotan omat haluni sellasiksi, että ne on mahdollista kohdata.

    Ja sitten toisaalta sen tiedostaminen, että toista ei voi pakottaa tekemään mitään (varsinkaan muuttumaan), joten kuinka monta asiaa olet valmis parisuhteessa ottamaan vastaan sellasena, että tuolle toiselle on tärkeämpää tehdä asia omalla tavallaan (tai jättää tekemättä) kuin huomioida minun tunteet ja se on mulle ihan ok. Koska lähtökohta on kuitenkin se, että muutosta ei voi olettaa, joten itse täytyy tietää missä rajat menee. Koska on syytä todeta, että tämä ihminen ei ole minua varten.

    Toki siis varsinkin pitkässä, vakiintuneessa parisuhteessa ei nyt kukaan lähde pihalle sen takia, että toinen ei taaskaan tiskannut kattilaa. Mutta musta tuntuu ihan hirveän hyvältä voida lähteä siitä lähtökohdasta, että mun ei TARVITSE yrittää muuttaa puolisoa, mutta voin kertoa tunteeni ja toiveeni ja sitten voidaan neuvotella (silleen hyvässä hengessä) että kohtaako tarpeet ja ollaanko sopivia toisillemme. Vähän niinkuin työhaastattelu. Ja siis on vähintäänkin reilua kertoa, että tää on mulle nyt niin tärkeä asia, että mä en pysty olemaan parisuhteessa, jossa tapahtuu asia X.


    Ymmärrän, että oon vetänyt aika paljon mutkia suoriksi (varsinkin kun parisuhteissa on vähän enemmän tunteita ja kaikkee sellasta hömppää mukana ;) tässä ja asiat ei oo koskaan ihan noin yksinkertaisia, mutta noin niinkuin periaatteessa you know :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, kännykän vaihtaminen läppäriin kommentin kirjoittamiseksi on kenties paras kohteliaisuus, minkä bloggari voi saada!! Kiitos :D

      Eikä se edes ollut retorinen kysymys :) Mä ihan oikeasti annan suurimman osan palautteesta nimenomaan siksi, että palautteen saaja muuttuisi. Joko vahvistaisi hyviä puoliaan tai kehittäisi heikkoja.

      Ja siksi minäkin haluan saada palautetta, että voisin muuttaa itseäni. Että en ihan tajua sitten kuitenkaan sitä "palaute on lahja" -ajatusta.

      Vaikka onhan toki niin, kuten sanot, että toista ei voi pakottaa muuttumaan, ja täytyy opetella itsekin antamaan periksi eikä vain vaatia, että muu maailma pyörii minun toiveitteni ympärillä. Mutta kyllä mulle on erittäin vahva kannustin ylipäätään antaa palautetta, että se johtaa johonkin. Jos se ei ikinä johda, mulle tulee fiilis, että eihän tästä hommasta ole mitään hyötyä, miksi vaivautua.

      Ääk, mä en varmaan läpäissyt tuota valmennusta :)

      Vielä loppuun pitää kehaista omaa puolisoa, jolle on aina tosi helppo antaa palautetta, koska hän rauhallisesti ja pohdiskellen kuuntelee sen, ja jos nyt ei aina ole valmis itse muuttumaan, niin taipuu kompromisseihin tai ainakin saa mut tuntemaan, että tunteillani ja toiveillani on merkitystä.

      Poista
    2. Haha, ole hyvä! It was worth it :)

      Aivan, palautetta toki annetaan siinä toiveessa että se palaute tekee muutosta. Jos palautetta ei anna, niin on turha toivoa, että kukaan lukee ajatuksia ;)

      Mutta sitten on just se, että palaute ei aina välttämättä johda muutokseen ja jos niin tapahtuu (eli siis muutosta ei tapahdu) jatkuvasti (työpaikalla, parisuhteessa, kaverisuhteessa, missä-ikinä) ja se alkaa polkea omia tarpeita, niin sitten lienee syytä vaihtaa maisemaa, koska palautehan on kuitenkin pallo sille toiselle ja se toinen saa päättää mitä sillä palautteella tekee.

      Tää itseasiassa liippaa läheltä kanssa yhtä tosi tärkeetä älykuviota, jonka sain sun blogista liittyen työhaastatteluihin ja 'kolme huonointa puoltasi' -kysymykseen. Ei ole huonoja ja hyviä puolia (paitsi ehkä joku kännissä töihin ilmaantuminen - vai olisko ammatti jossa sekin olis bonusta?), vaan haastateltavalla on erilaisia piirteitä ja työnkuva vaatii tietynlaisia piirteitä ja sitten keskustellaan siitä kohtaako työntekijän piirteet niitä, jotka duunissa tarvitaan.

      Jos joku tulee joskus kysymään multa ton 'huonot puolet' -kysymyksen, niin todellakin aion teilata kysymyksen ja pitää hetken saarnan tästä aiheesta :D

      Ja miten tää liittyi tähän? No jotenkin se yhteensopivuus. Että on ok olla olematta yhteensopiva ja sitä ei tarvi pakottaa. Epäyhteensopivuus pakotettuna yhteensopivuudeksi yleensä johtaa vaan pahaan mieleen kaikille :D Ja yhteensopivasti taas palaute luultavasti otetaan vastaan juuri oikein. Tai jos ei oteta, niin se on kuitenkin sen verran pieni asia, että sen saa hukutettua hyvien asioiden alle. Tai jopa muuttamaan itseä niin, ettei se häiritse. Ja yhteensopivasti ne omat rajat ei pauku, vaikka joskus muuttuisikin vähän itse tai palaute jäisi huomiotta.

      Ja siis ei ollut tarkotus ruotia teidän parisuhdetta (josta mä en tiedä yhtään mitään :D ) vaan pohdiskella ja jäsennellä tätä asiaa mun päässä, kun näitä ajatuksia tuli niin paljon ja tätä oon ennenkin vähän sekamelskasesti mietiskellyt. Kuten tästä epäjohdonmukaisesta ajatusvirrasta huomannet, aika sekamelskaa edelleen! :D

      Poista
    3. Hoo, tämän bloggaajan märkä uni on, että joku kirjoittamani jää kutkuttelemaan niin paljon, että se tulee toistettuna itselle takaisin :)

      Eli siis kyllä, ei ole huonoja piirteitä, on vain huonosti keskenään yhteensopivia ihmisiä / työyhteisöjä :D Tämän kun vielä jokainen rekrytoija ymmärtäisi, ja keskittäisi kaiken rekrytointienergiansa siihen, että etsisi työyhteisöönsä parhaiten sopivan ihmisen, sen sijaan että yrittäisi löytää paperilla hyvän.

      Mietin, että epäsopivuuden lisäksi on väärinkäsityksiä, joiden oikomisessa palaute onkin varsin oiva apuväline. Nimittäin antamani palaute ei välttämättä johda siihen, että sinä muutut, mutta se voi johtaa siihen, että minä ymmärrän sinua jatkossa paremmin, enkä enää toivo muutosta.

      Eli mä uskon, että antamalla ja vastaanottamalla palautetta voi niitä yhteensopivuuden rajoja laajentaa. Ai toi ei olekaan töykeä, se on vain ujo. Ai sä et olekaan toisten ajasta piittaamaton, ainoastaan epärytminen.

      Ja tosiaan noin, että on ok olla epäyhteensopiva, ja ihmissuhteessa (parisuhde, perhesuhde, ystävyyssuhde, työsuhde...) on tärkeää oppia olemaan itseään erilaisten kanssa ja ymmärtämään myös niitä.

      Sitten mietin vielä sitä, että palautteen vastaanottamisessa tärkeää ei lopulta ole se, että palautteen saanut muuttuu, vaan että hän kuuntelee tavalla, joka saa palautteen antajan kokemaan, että hänen mielipiteillään on väliä.

      Ja en ajatellutkaan, että ruodit meidän parisuhdetta :) Ihanaa kun pohdiskelet ja jäsentelet täällä mun kanssa, omatkin ajatukset hiljalleen selkiytyvät!

      Poista
  4. Minä voin ainakin rehellisesti sanoa , että olen sekä huono antamaan palautetta, oli se millaista vaan ja huono vastaan ottamaan palautetta, kaikenlaista. Mutta voisiko siihen olla syynä se etten ole työ elämässä , enkä tuollaisilla kursseilla. No, joka tapauksessa olen sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin. Millaisia palautteita noissa kahdessa lauseessa oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, kävin blogissasi ja huomasin, että olet ollut naimisissa puolisosi kanssa 32 vuotta (vau!), ja teillä on kuusi aikuista lasta (vau!!). Luulen, että olet saanut ja antanut elämäsi aikana melkoisesti palautetta :) Ehkä olet parempi, kuin luuletkaan?

      Poista