lauantai 30. heinäkuuta 2016

Maailmantuskaa ja sisustusunelmia


Viimeinen vuosi on ollut hullua aikaa. Tai ehkä maailma on aina ollut sekaisin, mutta minä en ole ennen sitä huomannut.

Nyt tuntuu, että aina kun avaan uutissivuston, jotain käsittämätöntä on tapahtunut. Tuhansittain pakolaisia hukkuu Välimereen samalla, kun hyvinvointivaltion kasvatit huutavat rajat kiinni. Naisrauhaa kampanjoivat isänmaan toivot toivovat joukkoraiskausta suvakkihuorille, jotka ovat kanssaan eri mieltä.

Joku hullu ajaa väkijoukkoon kuorma-autolla, toinen hullu puukottaa kuoliaaksi kehitysvammaisia. Britannia haluaa eroon EU:sta, ympäri maailmaa alkaa kuulua entistä äänekkäämpänä vihamielistä mölyä, johon kenelläkään ei tunnu olevan keinoja puuttua.

Näyttää siltä, että vihamielinen, valehteleva öykkäri voittaa USA:n presidentinvaalit. Se on Brexitiä moninkertaisesti kamalampi kohtalo, huono vitsi jolle ei voi edes nauraa, koska se saattaa muuttua todeksi.

Niinpä minä teen, kuten moni tekee varjellakseen mielenterveyttään. Käännän katseen pois uutisista, sisäänpäin. Kympin uutisten sijaan katson elokuvia, Hesarin sijaan selaan sisustuslehteä.

En kirjoita enää pääministerille, vaan ostan parvekkeelle lisää kukkia.

Blogihan tällaisesta hömppään hakeutumisesta vähän kärsii. Maailma on nyrjähtänyt pois paikoiltaan, enkä osaa sitä sanoilla korjata. Siispä menen piiloon, katson Yle Areenalta Michael Haneken Rakkauden. Se on kuuleman mukaan kaunis.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Talo Italiassa




Vaikka ei se oikeasti mikään talo ollut. Asunto, jossa oli keittiö, olohuone, makuuhuone ja parveke. Italian koti, kuten lapset sanoivat.

Parvekkeelta pystyi huutelemaan naapuriasunnon lapsille hyvät huomenet, makuuhuoneeseen mahtui koko perhe nukkumaan - omiin sänkyihinsä, vaikka yleensä unille mentiin kylki kyljessä ja aamurutiineihin kuului leppoisa loikoilu nelistään vanhempien parisängyssä.

Keittiön pöydän ääressä maistuivat eri versiot pastasta tuoreilla kasviksilla, kylppärissä pyykkikone pyöritti puhtaaksi jäätelötahraisia vaatteita.





"Äiti, miksi me oltiin siellä Italiassa vain viikko?"
"Rakkaani, sitä minäkin mietin."

Olisipa ollut hauskaa olla pienessä järvenrantakylässämme niin pitkään, että jokainen mukulakivinen pikkukatu olisi tullut koluttua, läheisen kahvilan käsintehdystä jäätelöstä kaikki maut maisteltua, rantabulevardin jokainen metri juostua ja tutkittua vuorenrinnettä ylös kipuavat polut yksi kerrallaan.

Kuinkahan monta viikkoa olisi mennyt siihen, että koti Italiassa olisi muuttunut arkiseksi ja tylsäksi, piha-altaan leikit jo niin nähdyiksi ja huikeat järvimaisemat tavallisiksi.

Arvaan, että aika monta.