lauantai 30. heinäkuuta 2016

Maailmantuskaa ja sisustusunelmia


Viimeinen vuosi on ollut hullua aikaa. Tai ehkä maailma on aina ollut sekaisin, mutta minä en ole ennen sitä huomannut.

Nyt tuntuu, että aina kun avaan uutissivuston, jotain käsittämätöntä on tapahtunut. Tuhansittain pakolaisia hukkuu Välimereen samalla, kun hyvinvointivaltion kasvatit huutavat rajat kiinni. Naisrauhaa kampanjoivat isänmaan toivot toivovat joukkoraiskausta suvakkihuorille, jotka ovat kanssaan eri mieltä.

Joku hullu ajaa väkijoukkoon kuorma-autolla, toinen hullu puukottaa kuoliaaksi kehitysvammaisia. Britannia haluaa eroon EU:sta, ympäri maailmaa alkaa kuulua entistä äänekkäämpänä vihamielistä mölyä, johon kenelläkään ei tunnu olevan keinoja puuttua.

Näyttää siltä, että vihamielinen, valehteleva öykkäri voittaa USA:n presidentinvaalit. Se on Brexitiä moninkertaisesti kamalampi kohtalo, huono vitsi jolle ei voi edes nauraa, koska se saattaa muuttua todeksi.

Niinpä minä teen, kuten moni tekee varjellakseen mielenterveyttään. Käännän katseen pois uutisista, sisäänpäin. Kympin uutisten sijaan katson elokuvia, Hesarin sijaan selaan sisustuslehteä.

En kirjoita enää pääministerille, vaan ostan parvekkeelle lisää kukkia.

Blogihan tällaisesta hömppään hakeutumisesta vähän kärsii. Maailma on nyrjähtänyt pois paikoiltaan, enkä osaa sitä sanoilla korjata. Siispä menen piiloon, katson Yle Areenalta Michael Haneken Rakkauden. Se on kuuleman mukaan kaunis.

12 kommenttia:

  1. Olen juuri samaa mieltä kanssasi maailman tämän hetkisestä tilasta. Surullista ja järkyttävää. Olen joutunut sanomaan itselleni, että päivässä voi katsoa vain yhdet uutiset ja lukea Hesaria. Muuten tulee liikaa uutistietoutta, vaikka lomalla olisikin aikaa seurata asioita. Päätin ryhtyä tekemään enemmän ekologisia valintoja, jotta hidastaisin edes ilmastonmuutosta, kun ihmismaailman tilanteen suhteen tuntuu, etten voi tehdä oikein mitään. Aloitin perumalla vaatekuvaston, joka aina tupsahtaa paperisena postilaatikkooni. Tuntuu pieneltä, mutta sille sentään voin jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen katsonut Youtubesta demokraattien puoluekokouksen puheita. Etenkin Michelle Obaman puhetta on moni kehunut väkeväksi ja taidokkaaksi, mutta itse näin sitä katsoessani hyvän retorisen taidon lisäksi lähinnä pelkoa. Pelkoa siitä, että Trump saattaa voittaa. Siksi puheen iso painopiste olikin kannattajien mobilisointi vaalityöhön.

      Toinen, mitä mietin, että vaikka sinänsä on hyvä, että jenkkimedia on ottanut tehtäväkseen ehdokkaiden puheiden faktojen tsekkauksen, ei sillä lopulta ole mitään merkitystä. Eivät Trumpin kannattajat välitä siitä, jos New York Times kertoo heidän ehdokkaansa valehdelleen 9/10 puheestaan.

      Silläkään ei ole mitään merkitystä, että suomalainen tutkija toteaa, ettei Trumpilla ole presidentin tehtävään minkäänlaista osaamista (HS 30.7.). Ei vaikka lausunto on todennäköisesti totta. Eivät Trumpin äänestäjät välitä siitä, onko hän valtiomiesainesta vai ei.

      Mä olen aina lähestynyt vaikeita ongelmia älyllä ja logiikalla. Nyt tuntuu, että juuri ne ovat poissa pelistä. Tosiasioilla ei ole merkitystä. Käytöstavoilla ei ole merkitystä. Sivistymättömyydellä ylpeillään.

      Se tekee mut sanattomaksi. Ja aika toivottomaksi myös.

      Poista
    2. Jälleen olen niin samaa mieltä.

      Facebookissa huomaa tuon käytöstapojen puutteen tosi helposti. Erilaisissa ryhmissä toisilleen vieraat ihmiset kyselevät ja keskustelevat jostakin ihan järkevästä aiheesta. Mutta aina jotkut ymmärtävät tahallaan väärin toisten kirjoittamiset tai tuittuilevat muuten vain niin, että lopulta keskustelusta tulee vain paha mieli. Aiemmin olisi ollut vaikea kuvitella, että ihmiset toimivat näin omilla nimillään ja kasvokuvillaan, mutta ehkä se on tätä nykyaikaa, että saa sanoa ja tehdä mitä vain, kunhan vain pitää kovempaa meteliä kuin toinen, jos joku yrittää sanoa olevansa eri mieltä. Muutenkin on kummallista, että mitä kovempaa ääntä ja menoa joku pitää yllä, niin sitä varmemmin ihmiset ajattelevat hänen olevan oikeassa.

      Poista
    3. Tämä on oikea challenge juttu, kun minulle tulee myös huono mieli kaikesta nimittelystä, siitäkin, että sitä väkijoukkoon ajanutta sanotaan tässä hulluksi. Olisiko helppoa välttää nimittelyä?

      Toisaalta ei ole ihme että omassakin rinnassa puristaa, kun itse yritän pinnistellä kaikkiin suuntiin, ja olla nimittelemättä ketään.

      -Nuppu

      Poista
    4. Nuppu, tämä olikin hyvä kommentti, sai ajattelemaan.

      Itse mietin, että joukkomurhan tehneen TÄYTYY olla täyttä ymmärrystä vailla. Eihän hän muuten kykenisi tekemään, mitä teki.

      Teenkö väärin tehdessäni tämän olettaman, enhän ole lääkäri enkä ko. henkilöä koskaan tavannut? Voiko olla, että hän on järjissään?

      Vai oliko virheeni nimenomaan käyttämäni sana? Onko "hullu" samaan tapaan kielletty kuin n-sana tummaihoisesta?

      En auo päätäni enkä saivartele tahallani, vaan en aidosti tiedä.

      Poista
  2. Samat fiilikset. Toisaalta mua ahdistaa myös se vastapaino, sellaiset lehdet jotka lähinnä rohkaisevat ostamaan jotain uusia kivoja kuoseja kotiin. Tuntuu niin ristiriitaiselta.

    Mietin, miten tämän ahdistuksen voisi kanavoida järkeväksi toiminnaksi. Vaikka olen tehnyt hyvin vähän, kokemukseni on, että toiminta on ainoa, mikä auttaa. (Siinä suurin vaikeus on kohdata riittämättömyyden tunne ja oma rajallisuus.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen alkanut ymmärtää niitä tyhjänpäiväisiä lehtiä ja ajattelem, että ne tarjoavat ennemminkin hyvää mieltä ja turvallisen paon todellisuudesta.

      Tietenkään ahdistuksen kanavointi shoppailuun ei ole keino muuttaa mitään, mutta on se jotenkin inhimillistä (olen ostanut neljä uutta mekkoa tänä kesänä).

      Poista
    2. Ymmärrän kyllä hyvin tarpeen todellisuuspakoon. Tai en mä tiedä, ovatko rentouttavat asiat todellisuuspakoa, ovathan nekin ihan oikeaa elämää.

      Mun hyvän mielen keino on katsoa Jamie Oliver -videoita (ne saa mut aina hymyilemään) ja lueksia kaikenlaisia seesteisiä blogeja, joissa ongelmat ovat sopivankokoisia, tyyliin järjestämiseen liittyviä. Ehkä Marie Kondot ja muut on niin suosittuja siksi, että sukkalaatikon järjestämisestä voi saada jotain hallinnan tunnetta, vaikka maailmantilanne tuntuisi kuinka hallitsemattomalta.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen keskustelu jatkona Saaran postaukseen, joka kolahti myös täällä. Luin juuri kirjan, joka kaikessa lohduttomuudessaan oli toisaalta rauhoittava: se kuvasi kärjistyneen poliittisen tilanteemme taustoja ja valtarakenteita, ja vaikka tilanne kauhistuttaakin, oli syy-seuraus-suhteiden selventyminen jollain tapaa huojentavaa.

    Saaran kommenttiin liittyen (yllä) kirjassa todettiin, että julmuuden epäinhimillistäminen on, vaikkakin luonnollista (itsekin ajattelen: hullu), myös ongelmallista. Että kun ajattelemme kauheuksien olevan sairaiden mielten tuotetta, niihin ei tunnu mahdolliselta puuttua eikä niitä tarvitse samalla tavalla kohdata, yrittää ymmärtää syitä ja etsiä rauhanomaisia ratkaisuja. Se on puolustusmekanismi, mutta jossain vaiheessa nämä "hullut" olisi kai pakko nähdä ihmisinä - vaikkakin ihmisinä, joiden käymä sota ei käy meidän oikeustajumme kanssa järkeen.

    Yhdysvaltain presidentinvaalit ahdistavat puolisonkin vuoksi sen verran, ettei löydy sanoja. En jaksa uskoa hyvän voittoon, koska Hillary on niin kuiva ehdokas ja nuorisolle liian konservatiivinen, etten usko hänen saavaan taakseen innokkaita massoja. Jytky, Brexit ja Trump tuntuvat olevan kaikki samaa jatkumoa. Itse vaan toivon, olen jo vuosia toivonut, että jälkikäteen tarkasteltuna tämän ajan levottomuudet saatiin kuriin solidaarisuuden ja tasa-arvon edistämisellä ja kansainvälisellä yhteistyöllä. Toivon, ja toivon vain, että se yhteistyön henki löydetään ENNEN kuin jotain vielä kauheampaa tapahtuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riimi asiantuntevasta kommentista. Ymmärrän perustelusi, ja nyt harmittaa hullu-sanan käyttö. Uskon, että olet oikeassa, ja kyse on puolustusreaktiosta. Tavallaan nimittely lienee kaipuuta löytää jokin järki tilanteeseen, jota on hyvin vaikea ymmärtää, edes hyväksyä osaksi todellisuutta.

      Poista
    2. Ymmärrän hyvin, samalla tavalla itsellänikin on kiusaus ajatella. Mutta tuo Tiina Rosenbergin kirja (lisää blogissa) sai ajattelemaan, että kenties sitä kiusausta vastaan olisi hyvä vähän pyristellä.

      Poista
    3. Olipa hyödyllinen keskusteluketju. Puolustusreaktion haluaisin itselleni. Sen puute ajaa depression tyyppiseen, kaikki maailmanmurhe on liiankin selvää. Mielen puskurointi taitaa pitää terveempänä.

      Neekeri kuulostaa todella pahemmalta. Jos kaahari on mustaihoinen, niin neekeriksi huutelu on väärän syyn haukkumista. Ei iho kaahaa. Hulluksi nimittelyllä ei leimaa koko perhettään.

      Nuppu

      Poista