torstai 27. lokakuuta 2016

Hitaan shoppailun salaisuus

Teki mieli kirjoittaa klikkiotsikko: Näin vältät virheostokset, katso vinkit!

Mutta se ei olisi ollut aivan totta. Kyllä teen edelleen virheostoksia, vaikka lempivaateindeksi onkin hyvällä tolalla.

Ajattelin silti kertoa hyväksi havaitsemastani tavasta tehdä vaateostoksia. Se menee näin:

Kirjaa vaatetarpeesi ylös. Mikä tahansa tapa käy, paperi ja kynä on ihan yhtä hyvä kuin excel-taulukko. Tarpeiden ja himojen ylöskirjaaminen on ainoa tapa välttyä virheostoksilta. Jos esim. kaupassa näet ihanan mekon/takin/minkälien, joka tuntuu huutavan päästä omistukseesi, älä osta, vaan kirjoita mieliteko muistilistallesi.

Älä osta mitään nukkumatta ensin yön yli. Joskus tarpeet katoavat, kun niille antaa aikaa. Jos eivät, hankinta saattaa olla aidosti tarpeen. Itse kerään usein verkkokaupan ostoskoriin tavaraa, ja jätän täytetyn ostoskorin odottamaan useaksi päiväksi. Jos vielä parin päivän jälkeen tuntuu, että vaate on pakko saada, ostan sen. Usein ei tunnu.

Sovita vaate aina rauhassa kotona. Vaatekauppojen sovituskopeissa on ahdistava tunnelma. Myyjä saattaa hengittää niskaan, tulee kuuma ja koko rumbasta haluaisi vain päästä eroon. Vaatteen ostaminen on huono tapa lopettaa epämiellyttävä tilanne. Ostan valtaosan vaatteistani netistä, jolloin saan sovittaa niitä kodin rauhassa. Kun ostan vaatteen kivijalasta, sovin avokaupasta. Kirppareilta en osta lainkaan, koska avokaupan sopiminen on vaikeaa (moni myyjä ei siihen ihan ymmärrettävistä syistä suostu).

Sovita vaatetta monta kertaa, vähintään kahtena eri päivänä. Usein en ihan tiedä, pidänkö vaatteesta vai en. Joskus tukka on huonosti, jolloin vaatekin näyttää rumalta. Joskus turvottaa, ja vyötärö kiristää. Joskus ihan kivalta vaikuttava vaate on "ihan kiva" vielä seuraavanakin päivänä. Silloin kannattaa myöntää, että en lopulta pidä vaatteesta niin paljon kuin haluaisin. Vasta kun olen seuraavallakin sovituskerralla sitä mieltä, että haluan vaatteen omakseni, teen ostopäätöksen.

Pyri löytämään mahdollisimman monta yhdistelmää jo omistamiesi vaatteiden kanssa. Jos uusi vaate ei sovi yhteen vähintään kolmen jo omistamasi vaatteen kanssa, älä osta. Jos uusi vaate saa sinut pohtimaan uusia hankintoja päästäkseen käyttöön, älä osta.

Jos uusi vaate tuntuu päälläsi epämääräisesti huonolta, se on. Älä osta.

Älä osta mitään ilman palautusoikeutta. Palauta huonoksi toteamasi vaate mahdollisimman nopeasti. Älä päästä sitä unohtumaan kaappiin, päädyt vain kauppaamaan sitä netin kirpputoreilla "laput kiinni".

Mitä ostin viimeksi hitaasti. Kuva: Elevenparis.


Jaa-a, sinä mietit, onnistuukohan tuo käytännössä? Joskus onnistuu, joskus ei. Toisinaan lipsun omista hyvistä ohjeistani, ja silloin seurauksena on usein ostoskatumus ja virheostos.

Että ihan opiksi itsellekin näitä kirjoittelen.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kolme kotimaista vaatetta

"Mitä projekti 333:lle kuuluu?", kysäisi Valeäiti pari kuukautta sitten lounaspöydässä.

"Hmmmjaaatuotanoin", minä vastasin.

Eipä sille paljon mitään kuulu. Oikeastaan en enää laske vaatteitani. Tuntuu, että projekti on tehnyt tehtävänsä, ja vaatemäärä per vuodenaika on kohtuullinen. Sitäkin tärkeämpää on, että vaatekaapissani on nyt enimmäkseen toistensa kanssa hyvin yhteensopivia vaatteita. Kapselivaatekaappi, tavallaan.

Tarpeet ja ostokset kirjaan edelleen muistiin. "Täydellinen vaatekaappi" -excel kulkee mukana Google Sheetissä, ja täydennän siihen kaikki uudet ostokset (mitä, milloin, mihin hintaan, mistä), sekä mieleen juolahtaneet tarpeet.

Ja niitä tarpeita muuten on, 21 kappaletta tällä hetkellä. Mutta ei se haittaa, millään ei ole kovin kiire.

Mutta minun piti oikeastaan puhua vaatteista, eikä laskentataulukosta. P333:n myötä tyylini on paitsi kirkastunut ja kallistunut, myös kotimaistunut. Värikkäämpikin se on, tavallaan. Mustan ja valkoisen joukkoon on päässyt harmaa, mikä taitaa sopia hailakalle iholleni jyrkkää mustaa paremmin.

En harrasta tässä blogissa tuote-esittelyjä, mutta nyt teen poikkeuksen. Olen ostanut vaatekaappini muutaman kotimaisen tuotteen, joista haluan kertoa teillekin. Kotimaisuus ei sinänsä ole minulle kriteeri vaateostoksilla, vaan ennenkaikkea haluan löytää vaatteita, jotka tulevat käyttöön ja kestävät. Mielestäni parasta ekologisuutta vaateostoksilla on se, että ostaa vain sellaista, missä tietää viihtyvänsä - ja mikä kestää käyttöä ja pesua. Käyttämättä jäänyt vaate on luonnonvarojen tuhlausta silloinkin, kun valmistustapa ja -materiaali on sinänsä ekologinen.

**

Ostin kesällä suomalaisen Noukin harmaan pellavamekon. Väljä mekko on 100% puuvillaa, ja se onkin oivallinen kuumana kesäpäivänä. Pellavan ominaisuuksiin kuuluu, että se rypistyy aika herkästi, mutta odotan, että muutaman pesun jälkeen mekko pehmenee entisestään. Ryppyisyys kuuluu pellavaan, ja mekko sopii mielestäni myös siistiin toimistolookiin. Yhdistin mekon mustaan nahkarotsiin ja korkkareihin, jolloin kokonaisuus oli mukavan rock.

Noukin vaatteet suunnitellaan, leikataan, ommellaan ja viimeistellään Suomessa, Tampereella. Materiaali hankitaan Suomesta tai muualta Euroopasta. Pellavakankaat kudotaan Liettuassa.

Noukin verkkokaupassa mekko maksaa 159 euroa, minä löysin mekon alennuksesta vain viidellä kympillä.

Kuva: Nouki

**

Kesämekokseni pääsi myös Lumoanin musta Ilta-mekko, jonka löysin merkin kivijalasta, Lumoan Storesta Katariinankadulta.

Ilta-mekko on 100% GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa, ja se on valmistettu suomalaisen perheyrityksen toimesta Portugalissa. Kaikki asioita, joita mielelläni tuen omalla lompakollani.

En yleensä ole pitsin tai minkään muunkaan romanttisen ystävä, mutta Lumoanin vaatteissa pitsiyksityiskohdat piristävät selkeitä värejä ja yksinkertaista leikkausta.

Mekossa on melko väljä A-linjainen mitoitus, joten jos heiluu kahden koon välissä, kannattaa valita pienempi. Puuvilla kutistuu pesussa noin 5%, itselläni XS-koon mekko oli pesun jälkeen entistä sopivampi.

Ilta-mekko on hieman hankala huollettava: itse pesen sen nurinpäin käännettynä pesupussissa 30 asteessa hienopesuohjelmalla, erikseen muista vaatteista (en uskalla laittaa muiden mustien kanssa samaan koneeseen, koska pelkään valkoisen pitsisomisteen värjääntyvän). Pesun jälkeen mekko vaatii vielä silityksen, jota normaalisti inhoan, mutta tämän mekon kohdalla olen oppinut antamaan periksi. Etenkin pääntien pitsisomiste tuntuu tarvitsevan silittämistä asettuakseen pesun jälkeen siistiksi.

Hinta Lumoanin verkkokaupassa on 95 euroa.

Kuva: Lumoan
**

En ole koskaan ollut suuri Marimekko-fani, mutta hiljalleen brändi tuntuu työntyvän harkintalistalleni. Marimekko on aina ollut mielestäni keski-ikäisten tätien brändi, joten ehkä olen itse vihdoin siinä iässä, että suomalaisen muodin klassikko alkaa itseä miellyttää. Marimekolle tyypilliset vahvat kuosit ja voimakkaat värit eivät sentään vielä houkuta, vaan Marimekon mallistosta valitsen kaappiini selkeitä, yksivärisiä tuotteita.

Ostin vuosi sitten Marimekon mustan Toltti-neuleen, ja hiljattain hankin saman neuleen myös harmaana. Toltti on 100% merinovillaa ja valmistettu Kiinassa. Malli istuu minulle täydellisesti, ja materiaali on ihanan pehmeää.

Villa vaatii käsinpesun viileässä vedessä, itse olen käyttänyt pyykkikoneen käsinpesuohjelmaa ja pessyt neuleen nurinpäin käännettynä pesupussissa. Neule kutistuu pesussa melko paljon, joten kahden koon välissä häilyvän kannattaa valita se suurempi. Villaa ei ylipäätään kannata liikaa pestä, säännöllinen tuulettaminen auttaa pitämään neuleen raikkaana. Itse en käytä neuletta pienten tahmatassujeni seurassa, jotta välttyisin pesua vaativilta tahroilta vaatteessa.

Hinta Marimekon verkkokaupassa 150 euroa (vuosi sitten sain saman neuleen omakseni 139 eurolla), mikä lienee laatuneuleesta ihan ookoo hinta. Vuoden runsaan käytön jälkeen musta neuleeni on hieman nyppyyntynyt, mutta edelleen siistissä kunnossa. Koruja ei tämän (tai muidenkaan) neuleen kanssa kannata käyttää, myös olan yli vedettävä laukku hiertää kankaaseen nyppyjä.

Kuva: Marimekko

**

Noin, mitäs olette mieltä tällaisesta tuote-postauksesta? En varmasti tule jatkossakaan vastaavia paljoa harrastamaan, tämän tekstin motivaationa oli jakaa tietoa hyviksi kokemistani hankinnoista. En kannusta ketään ostamaan, pikemminkin kannustan miettimään kriittisesti omaa tyyliään, olemassa olevia vaatteitaan ja tekemään hankintoja niihin peilaten ja olemassa olevaa täydentäen.

Ja tämä ei ollut yhteistyö-postaus. Pieni blogini ei onneksi mainostajia kiinnosta, vaan saan tehdä harvat tuotearvioni omaksi ilokseni.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Ei kuulu sulle

Olen ollut hieman hämilläni Marja Hintikan ja Rakel Liekin vloggauksesta aiheista, joita naiselta ei pidä kysyä.




En minä sillä, ettenkö olisi itsekin noita joskus pohtinut. Että mitä se muille kuuluu, mitä mä teen.

Varmasti jokaisen elämässä on asioita, joita ei heti ensimmäiseen "mitä kuuluu?" -kysymykseen ryhdy vastauksena kertomaan. Minullakin.

Minä olen halunnut ja saanut kaksi lasta. Kolmatta en toivo, eikä sellaista ole suunnitteilla. Olen saanut keskenmenon. Pikkusiskoni on kuollut. Lähisuvussani on sekä alkoholisti että skitsofreenikko. Ja yksi itsemurhan tehnyt.

Olen käynyt terapiassa setvimässä sekä loppuunpalamistani, parisuhdettani, että suhdetta lapsiini ja omaan äitiyteeni. Äitisuhteeni ei ole niin hyvä, kuin haluaisin sen olevan. Isänkin kanssa olisi petraamisen varaa. En vieläkään tiedä, mitä haluan tehdä isona.

Enkä minä tiedä, kuuluuko mikään yllämainituista yhtään kellekään. Ehkäpä ei. Paskaakaan, kuten Hintikka sanoo.

Mutta sen arvaan, että nuppini olisi nykyistä pahemmin sekaisin, jos en olisi osannut ja uskaltanut puhua kipeistä ja vaikeista asioista, joita tielleni on osunut.

Kyllä minäkin joskus pelkäsin. Paheksuntaa, hylkäämistä, leimaamista. Arvatkaa mitä? Se, että puhuin, ei tuonut mitään niistä. Päinvastoin, koin saavani armoa, ymmärrystä, hyväksyntää. Ja tiedättekö, kuinka monta vertaistarinaa kuulin? Aika moni meistä kantaa isojakin juttuja sisällään. Muillekin on helpottavaa saada tietää, ai että sinäkin, sinunkin perheessäsi.

Niin että en oikein osaa ilolla tervehtiä siitä, että kansakunnan ehkä suosituin talk show -emäntä opettaa meitä vaikenemaan. Tökerö ei tietenkään saa olla, eikä toista kannata neuvoa. Mutta että ei saisi kysyä? Ja kun se sama viesti on niin helppo kääntää toisinpäin, että älä kerro. Että vauvahaaveissa on jotain salailtavaa. Tai siinä, että ei halua saada lapsia. Tai siinä, ettei tiedä, mitä haluaa. Eikä ole! Miksi pitäisi olla?

Blogi on ollut hieman unholassa viime ajat, mutta tämän halusin tulla sanomaan. Olkaa armollisia itsellenne ja muille. Itselle isoista jutuista kannattaa jutella. Toisten isoista jutuista saa olla kiinnostunut. Kuunteleminen on hyvä.

Ja tämä: joskus se aallonpohjassa rämpivä ihminen eniten kaipaa sitä, että joku on hänestä kiinnostunut. Myötätuntoinen "Miten sulla menee?" voi pelastaa päivän.

Ei mulla muuta. Kuvat ovat kesän Italian-lomalta. Mielestäni ne sopivat seesteisyydessään tähän.

Mitä sinulle kuuluu?