torstai 15. joulukuuta 2016

Mokista häpeään

Mokasin tänään.

Moka ei ollut iso, näkyvä, eivätkä sen seuraukset vakavat. Mutta se tapahtui asiassa, jossa haluaisin olla hyvä. Asiassa, joka on minulle tärkeä.

Harmittaa.

Ei, vaan hävettää.

Hävettää niin, että tekisi mieli kaivautua maan alle. Oma tunnereaktio hämmentää. Mistä tämä oikein tulee. Tiedän, että virheitä sattuu kaikille. Tiedän, että kukaan ei odota minun olevan täydellinen. Tiedän, että virheeni on muiden mielestä varmasti vielä pienempi kuin omasta mielestäni.

Mistä tämä häpeä oikein kumpuaa? Onko sillä jokin tarkoitus? Se menee ohi odottamalla, sen tiedän kokemuksesta, mutta miksi se ylipäätään tulee? Tämä tunne on tuskallisen tuttu, olen kokenut sen ennenkin.

Miten voisi oppia mokailemaan ylpeydellä? Miten saisi tunteen mukaan siihen järjellä ymmärrettävään tosiasiaan, että rapatessa roiskuu. Koska ihan aidosti ymmärrän sen, mutta huomaan, että järki ei ole nyt ohjaksissa.

Miksi mokaan liittyvään häpeäntunteeseen yhdistyvät kaikki ne epäilyt, joita syvällä sisimmässäni kannan? Miksi se nostaa esiin kauan piilossa olleen huijarisyndrooman, ja saa minut hetkeksi kuvittelemaan, että kaikki näkevät lävitseni (ja tajuavat, että olen vain täynnä kuumaa ilmaa). Miksi yhtäkkiä taas tarvitsen päänsisäisiä vakutteluja ja tsemppilauseita itselleni?

Tämän tekstin kirjoittaminen hävettää myös. Hah, mutta siitä tiedän, että se pitää kirjoittaa ja julkaista. Koko tämä blogi on yhden ihmisen pientä taistelua häpeää vastaan. Yritystäni käsitellä vaikeita tunteita, jotka tunnistan parhaiten siitä, että niistä kirjoittaminen hävettää.

Jännä juttu. Mokista häpeään.

(Eeva Kolu kirjoitti siitä minua taitavammin.)

Mitä sinä tunnet, kun teet virheen?

Mikä sinua hävettää?