maanantai 26. kesäkuuta 2017

Unelmahommissa - tavallisen työn puolustuspuheenvuoro

Ei, en ole lukenut Rämön ja Valtarin kehuttua kirjaa. Muutama aiheesta kirjoitettu blogiteksti ja lehtijuttu saivat kuitenkin pohtimaan unelmien työtä: mitä se minulle tarkoittaa?

En ole ikinä unelmoinut oman yrityksen perustamisesta. Nykyisessä start up -huumassa tämän tunnustaminen on kovin epämuodikasta, mutta ei voi minkään. Tykkään olla toisen palkkalistoilla, ilman yrittäjän riskiä ja ilman vastuuta ihan kaikesta. Osallistun mielelläni myyntityöhön, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen, että kodin lainanlyhennykset eivät ole siitä kiinni, miten hyvin onnistuin tässä kuussa.

Tykkään työstäni ihan tosi paljon. Niin paljon, että ajatukset pyörivät työjutuissa usein toimiston ulkopuolellakin. Iltalukemisena on viime aikoina ollut fiktion sijaan ammattikirjallisuutta, ja käytän työmatkan mielelläni työhön liittyvän artikkelin lukemiseen.

Silti pidän siitä, että elämäni jakaantuu työhön ja vapaa-aikaan. Kun olen lomalla, olen lomalla. Minua ammattibloggarin arki rasittaisi valtavan paljon. En jaksaisi sitä, että joutuisin raportoimaan ravintolaillalliseni ja äitienpäivälounaani muille. Siksi se ei olekaan unelmaduunia minulle (vaikka jollekin toiselle voi ollakin). Yksityisyyttä halajavalle sopii paremmin työ, jossa ei ole tarvetta elämäjulkaisemiselle.

En tiedä, olenko intohimoinen työtäni kohtaan. Mielestäni on aika paljon vaadittu, että työhön pitäisi suhtautua intohimoisesti. Teen töitä, koska saan siitä rahaa. Rahalla saan katon pään päälle ja ruokaa pöytään. Säännöllinen palkka tuo turvallisuuden tunnetta, ja luottamusta tulevaisuuteen. Pystyn suunnittelemaan ensi vuoden lomamatkaa ja mahdollisen uuden asunnon hankintaa, kun tiedän tulovirran olevan ennustettava.

En halua harrastuksestani työtä. Työ toisi siihen velvollisuutta, ja veisi ilon. Lisäksi, en ole harrastuksissani mitenkään erityisen hyvä. Se on minusta vapauttavaa: kukaan ei välitä, jos harrastan surkeasti. Töissä on eri juttu. Työssäni olen hyvä, ja minulta odotetaan, että olen hyvä. On mahtavaa harrastaa jotain, jossa odotusta onnistumisesta ei ole.

Kuva: Jordan Whitfield, Unsplash.com

Olen monella tapaa etuoikeutettu. Minulla on työssäni paljon vastuuta, valtaakin. Minulla on fiksut, mukavat työkaverit, ja koen oppivani työssä jatkuvasti. Teen mielenkiintoista ja tärkeää työtä. Työpaikalla on matala hierarkia ja paljon valtaa päättää omasta työstä. On joustava työaika ja etätyömahdollisuus. Työvälineet ovat toimivat ja henkilökunnasta pidetään hyvää huolta. On kattava työterveyshuolto, sairaan lapsen hoitoetu, koulutusta. Ennen kaikkea: minulla on töissä kivaa.

Työyhteisö on myös turvaverkko. Juuri nyt olen toista viikkoa sairaana, eikä mikään homma kaadu. Olen joutunut siirtämään palavereita ja delegoimaan asioita, mutta tiedän, että työkaverit ottavat koppia.

Tunnistan, että Valtarin ja Rämön työelämä on omaani enemmän tulevaisuutta. Yhä useampi joutuu (vai pääsee?) rakentamaan toimeentulonsa useasta palasesta. Yhä useampi työllistää itse itsensä, ja yhä useammalla on monta ammattia. Joko yhtäaikaa, tai uransa aikana. Työurat ovat lineaarisen sijaa polveilevia.

Silti haluan pitää jonkinlaisen tavallisen yhdeksästä viiteen toimistotyön puolustuspuheenvuoron. Sellainenkin voi olla unelmahomma. Minulle ainakin on.

6 kommenttia:

  1. olen pyöritellyt paljolti samoja ajatuksia!

    Ihan kaikkia töitä ei ehkä voikaan tehdä etänä tietokoneella blogin välityksellä (esim. vaikka palomiehenä olemista?) - erilaisia työntekijöitä, niiden luovan alan yksityisyrittäjien - lisäksi tarvitaan.

    Nostan hattua kenelle tahansa joka uskaltaa luottaa luovan alan yksityisyrittäjän elämän epävarmuuteen, siihen että työ on kotia ja koti työtä; en koe kykeneväni siihen itse.
    Haluan että työelämäni ja elämäelämäni välillä on raja. (mitä se kenellekään kuuluu, missä ja millaista kahvia juon, minkäväristä huulipunaa jätän käyttämättä, missä pyöräni huollatan jne.)

    Blogi on minulle ehdottomasti harrastus, ja sellaisena se tekee minusta riippumattoman bloggaajan. Vaikka olisikin kiva ansaita pieni osa leipääni myös kirjoittamalla.
    Työni on jotain, joka jää työveskaan yhdessä työpaikan avainten kanssa, ja niin on paljon parempi. Minulle työelämässä nimenomaan se on tärkeää, että on selkeästi paikka ja aika työlle, ja toisaalta vapaalle. En halua, ainakaan nykyisessä elämäntilanteessani, tehdä etätöitä. Haluan mennä työpaikalle, olla siellä ja tulla sieltä vapaapaikalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu Rämö sanoi Hesarin haastattelussa mun mielestä tosin hyvin: "Infrastruktuurin, päivittäiselämän ja hyvinvoinnin ylläpidon on hyvä olla työsuhteista työtä. Opettajat, terveydenhuollon ammattilaiset tai palomiehet eivät voi tehdä töitä läppärin kanssa sademetsässä".

      Eli just noin kuin sinäkin totesit. Ehkä olennaisinta tässä työelämän murroksessa on, ettei ole mitään "uutta normaalia", vaan on todella monta työn tekemisen ja kokemisen tapaa, joista perinteinen palkkatyö on yksi ja Rämön ja Valtarin kuvaama harrastuksen muuttaminen työksi yksi. Muitakin todellisuuksia löytyy valtavasti.

      Mä uskon myös, että on monia, jotka haluavat pitää työn vähän omassa lokerossaan. Ja niitä, jotka eivät edes unelmoi, että työ olisi jotenkin elämän merkityksellisin juttu. Tärkeintä on, että tunnistaa, mitä itse haluaa, ja seuraa omia unelmiaan.

      Poista
  2. Ihan mielenkiinnosta: miksi vakuuttelet työsi erinomaisuutta ja todistelet, ettet missään nimessä haluaisi Unelmahommissa -kirjoittajien työtä? Kuulostat työsi puolesta aivan uskomattoman etuoikeutetulta ja onnekkaalta, onnekkaammalta kuin useimmat. Itse vaihtaisin yrittäjyyden palkkatyöhön riemusta kiljuen, se ei vain omalla alallani ole kovin helppoa. Koin Unelmahommissa -kirjan juuri tsemppaukseksi ja uskon nostattajaksi yrittäjille, eikä miksikään palkkatyön kyttäämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aivan uskomattoman etuoikeutettu ja onnekas. Tiedän sen, ja olen siitä tosi kiitollinen.

      Kuitenkaan en tunne tarvetta todistella, etten halua Unelmahommissa-kirjoittajien työtä. Kunnioitan molempia daameja todella paljon. Ainakin etäältä seurattuna vaikuttaa siltä, että he todella ovat unelmahommissaan, nauttivat työstään ja saavat sillä laskut maksettua. Hekin ovat mielestäni monella tavalla etuoikeutettuja ja onnekkaita, onnekkaampia kuin useimmat.

      Halusin omalla tekstilläni tuoda esiin työelämän moninaisuutta. Unelmaduuneja voi olla monenlaisia, eikä yhden unelma ole sitä välttämättä toiselle.

      Poista
  3. Olen pitkälti samaa mieltä. Olen liian laiska ja mukavuudenhaluinen synnyttämään selkänahastani yritystä vain siksi, että saisin tehdä juuri sitä mitä haluan. Olen opiskeluaikana ja työelämässä ollut niin onnekas, että olen päässyt työpaikkaan, jonka annetuissa raameissa jää tarpeeksi liikkumavaraa. Töissä on nykyään usein mukavaa. Tämä yhdistettynä siihen, että viiden jälkeen töitä ei tarvitse enää ajatella, sopii minulle.

    Harrastan paria asiaa intohimoisesti ja monesti kuulin lähipiiristä kannustusta. "Voisit alkaa suunnitella näitä ja myydä!" "Voisit aloittaa sellaisen proggiksen!" Ihan lähimmille elämäntapayrittäjille totesin taannoin, että kannustus on ihanaa, mutta en kaipaa tulla rohkaistuksi sivubisneksiin. Harrastan siksi, että minun ei tarvitse kokea niissä lajeissa minkäänlaista stressiä pärjäämisestä, voin vain nauttia.

    Silti en sano, että olisin samaa mieltä loppuelämäni. Jos jäisin työttömäksi tai kärsisin pätkäsoppareista, hyvinkin kehittäisin ehkä jonkun oman bisneksen. Tällä hetkellä riittää, että puoliso on Unelmahommissaan. Minä välillä hartaasti toivon, että hänkin olisi tavallisena pakollisena, unelmaduunin ja vapaa-ajan välinen häilyvä ero kun välillä valahtaa vähän muunkin perheen tontille.

    Me olemme siitä onnellisessa asemassa, että voimme valita! Kaikki eivät voi, minunkin läheisissäni on pätkätyöläistä ja pakkoyrittäjää. Toivottavasti tulevaisuuden työmarkkinoilla unelmatyön mahdollisuus laajenee useammille, mutta ei muutu pakoksi sekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olemme todella onnekkaita, kun voimme valita! Kaikilla sitä ylellisyyttä ei ole.

      Unelmat muuttuvat, kun elämä muuttuu. Mulla on just nyt erittäin hyvä näin, tasaisessa ja turvallisessa duunissa, mutta kuka tietää minkälaisia fiiliksiä vuodet tuovat tullessaan.

      Poista